http://yle.fi/uutiset/papukaija_matkii_mutta_ei_varsinaisesti_kommunikoi/6085419
Mielenkiintoista… Joskin uskallan olla eri mieltä. Kyllä, meillä papukaijat kommunikoivat. Ei aina ihmiskielellä, vaan omallaan. Mutta myös sillä ihmiskielellä. Etenkin Jako on oppinut monia sanoja ja asiayhteyksiä, aivan kuin pieni lapsikin oppii. Tällä tavoin ne ovat oppineet myös “käskyttämään” minua. Eihän sitä voi vastustaa, jos toinen ojentaa jalkaa kohti ja sanoo: “Tule tule!” Totta kai menen ja päästän toisen kädelle. Samoin kun kysymykseen “Otatko pähkinää?”, tulee vastaus: “Joo”, niin et kai voi olla antamatta?
Jako on nyt myös oppinut toisen koiramme nimen, sujuvasti se tulee samalla äänenpainolla kuin minulla: aRRIa tai väliin pelkkä aRI. Jos toisen koiran nimeen liitetään sanat: “Pää kiinni”, tähän toiseen liitetään “Tänne”. Ei sillä, että nuorempi olisi mitenkään karkaavaista sorttia, vaan siksi, että se on ottanut pihavahdin työn hippasen liian innolla ja sitä on joutunut käskyttämään tästä työstä. Jako onkin toiminut ulkoillessa hyvänä vahtilintuna tässä pihavahdin vahtimisessa 
En tiedä onko uusia sulkia kasvanut. Välillä tuntui, että olisi etenkin toiselle puolelle, mutta nyt taas tuntuu, että niitä olisi nypitty. Ainetta en ole käyttänyt päivittäin, koska Jako vihaa pulloa enkä aina edes muista sitä suhkutella. Mutta satunnaisesti siis käyttöä jatketaan ja katsotaan tuoko se millaista apua.
Vahtikoira ja vahtilintu
Aloitetaan Jakon ruokinnasta. Vihdoin voin sanoa, että tuoreruokaa menee vihdoin alas. Tämä on liki pakkotilanne, sillä aamuisin täytän avojen ja Jakon kupit vain tuoreilla. Pääosin aina jollain vihreällä, keltaisella ja punaisella. Ruoka on aina sisältänyt joko paprikaa tai porkkanaa, hyvin usein myös lehtiselleriä, josta Jako on vihdoin oppinut tykkäämään. Joskus ne saavat sekaan myös pienen ripauksen siemeniä, jotka Jako tietysti ensimmäisenä syö. Omena kuuluu myös herkkuihin, joita voidaan syödä jopa isoina siivuina jalalla kiinni pitäen.
Ja lopulta löytyi myös pelletti, jota Jako tykkää syödä, mutta sitä ei tarjota läheskään päivittäin, käytetään enempi namijemmoissa tai vastaavissa. Nimittäin Zupreemin NutBlend eli tämä. Edes Optibird ei ole osoittautunut niin maistuvaksi kuin tämä tosiaan pähkinöiltä tuoksahtava ruoka.
Koska nypinnän suhteen ollaan edelleen menty +- -tilanteessa, väliin höyheniä kasvattaen, väliin taas kaljuuntuen, riippuen aina tunnetiloista, ruokatilausta Briteistä tehdessäni ajattelin vihdoin kokeilla hieman “aineita”, josko ne auttaisivat. Mitäänhän en moisesta kokeilusta häviäisi, tuskin enempää nypintää voisin aiheuttaa. Ja nyt ensimmäisenä tilasin tätä. Tuon pitäisi tehdä pahaa makua sulkiin.
Olihan meillä aiemmin kokeilussa tuollainen sininen pullo suihkutettavaa aloe veraa, mutta siitä ei ollut kyllä mitään apuja. Hetken aikaa mietin josko olisin tilannut sittenkin “Rainforest mistiä”, joka on tarkoitettu jakoille, mutta sisällöltään se ei juuri eronnut aiemmista pulloista, joten tartuin sitten suoraan en ongelman alkujuureen, vaan siihen loppupäähän, eli estämään sitä nypintää.
Vaihtoehtoja on toki muitakin. Tätä mietin pitkään, sillä aineen mainostetaan olevan homeopaattinen ja vesipohjainen. Päädyin kuitenkin tuohon toiseen tällä kertaa, ehkä seuraavaksi kokeillaan tätäkin ellei toinen toimi.
Yksi aine, josta olen kuullut positiivisia mainintoja nypinnän kohdalla, ja etenkin harmaapapukaijojen kohdalla, on palmuöljy. Luonnossa nuo ilmeisesti syövät rasvaisia palmunsiemeniä jonkin verran. No meilläpäs ei syöty. Tai no… Avot söivät (mitäpä ne eivät söisi…?), Jako ei. Ei voi, ei kykene, ei pysty, ei, ei, ei… (Tietänette varmaan sen epäluuloisen linnun, joka on varma, että outo, uusi herkku on pahaa myrkkyä, joka tulee ja syö pienen harmaan jakon…?). Niinpä seuraavaan tilaussatsiin olenkin merkannut tuota öljyä pullossa. Ehkä saan tuota ruuan seassa ujutettua alas.
Mutta palatakseni tuohon No pick-aineeseen. Tietysti se on tuollaisessa pullossa, jonka suihkautusta Jako inhoaa. Tämän aineen käyttö on siis vaatinut hieman mielikuvistusta. Pari ensimmäistä kertaa onnistui hämääminen ruokakipon avulla, jossa oli herkullisia pähkinöitä. Odotin siis, että Jako työnsi päänsä kippoon etten suihkinut ainetta sen silmiin tai nokkaan. Kolmantena päivänä hämäysyritys tällä konstin ei enää onnistunut, vaan piti hämätä pelottavalla lelulla, jotta sen sai kurottamaan kaulansa mahdollisimman ylös ja siihen tyhjään rintaan sitten vauhdilla suihkaus ainetta. Koitan aina pyytää Jakolta anteeksi saamaansa kohtelua ja tämän suihkauksen olevan sille vain hyväksi, vaikka ei se aina tunnu asiaa siltä kannalta ajattelevankaan.
Ainetta olen nyt laittanut ehkä viisi tai kuusi kertaa, ja tässä välissä kerran ollaan käyty suihkussa. Auttaako aine, en osaa vielä sanoa. Mutta. Kertaakaan en ole nähnyt Jakon varsinaisesti nyppivän. Tai no. Kahdesti. Kummallakin kerralla se hermostui. Toisen kerran automatkalla, mutta se lopetti heti, kun ehdin sitä kieltää. Autohermoilu on Jakolle ollut ihan tyypillistä, jossa se pahimmillaan on nyppinyt itseään oikein reilustikin. Toisen kerran Pet Expo-messuilla, jossa se hermostui ensin hukattuaan minut ja sen jälkeen palattuani takaisin, pyhästä raivosta se palasi vanhaan nypintämoodiinsa. Silloinkin se kuitenkin lopetti heti, kun oli saanut kiskaistua itseltään yhden untuvan irti.
Kuitenkin kun nyt katson tuota harmaata, näen sen kaulassa taas uutta untuvaa, sekä rinnassa ja olkapäillä muutaman uuden sulkatupen. En osaa sanoa ovatko nuo tulleet aineen ansiosta vai olisivatko ne tulleet muutenkin. Mikäli ne pysyvät ja kalju alue pienenee, voin sanoa sen olevan aineen ansiota. Mutta siihen on vielä matkaa.
Tässä on kuitenkin oivallettava se, että mikään aine tai kauluri tai paita ei hoida sitä syytä, miksi nypintää tapahtuu. Ne hoitavat vain sitä seuraamusta. Se ongelman alku on hoidettava myös, muuten kierre taas jatkuu, kun lakataan hoitamasta seuraamusta. Kuitenkin olin ja olen edelleen valmis kokeilemaan saammeko tuosta aineesta edes väliaikaista apua. Jakon elämässä kuitenkin tämä mennyt reilu vuosi on ollut suurta muutosta, jossa on menty niin eteen- kuin taaksepäinkin, pääosin kuitenkin myönteisesti. Entisestä heikko-otteisesta, jatkuvasti kupsahtelevasta otuksesta on tullut aika varmajalkainen akrobaatti, joka ei kyhnötä enää häkkinsä katolla, vaan painelee köysiä ja orsia pitkin ketterästi, välillä jopa pää alaspäin.
Vielä kun saisi Jakon hyväksymään lajitoverin seurakseen, niin oma oloni helpottuisi suunnattomasti. Minusta vain tuntuu, että jokaisella linnulla tulisi olla se oma kaveri eikä sitä ihminen koskaan pysty korvaamaan. Jakon kohdalla se on ehkä hieman myöhäistä, mutta avojen kanssa se on jo parempi siitä mitä alkuun oli. Että ehkä jonakin päivänä voin ottaa sen toisen jakon ja katsella kahta harmaata sulassa sovussa, ainakin näin haaveilen.
Mutta kesä on vihdoin tulossa, viikonloppu ja vappu ulkoiltu auringon paistaessa. Ehkäpä ne lentosulatkin kasvavat taas tänä vuonna sinne toiseenkin siipeen eikä toivottavasti tipu aivan heti, kuten viimeksi kävi. Mökillä olo on Jakostakin kivaa, joten sitä odotellessa!
Aika kivat Pet Expo-messut takana Jakon, Edi-avon ja parin naamiokaijasen kanssa 
Tulipa taas puhuttua paljon eri ihmisten kanssa, etenkin nyppijöistä. Ja nyt kun muistan tämän, lupasin kertoa enempi niin keinoista kuin aineista, jotka meillä nyt on kokeilussa. Lupaan perehtyä kirjoittamaan kunnon tarinan tänne, nyt on liian hyvä ilma tuhlata sitä sisällä koneen kanssa.
Käytiinpä tässä yksi päivä eläinsuojeluyhdistyksen lapsikerhossa kertomassa millainen lemmikki on papukaija. Mukanani oli kaijasia, Hupi-neitokakadu, Edi-avoparikaija sekä tietysti The Herra Jako Harmaa. Tämä oli Jakon ensimmäinen “esiintyminen”, jos ei lintuyhdistyksen kokoontumisia oteta lukuun (niissä Jako on ollut kahdesti).
Se, mikä oli jännä huomata, oli lapsien vaikutus tuohon otukseen: se nimittäin innostui oikein kunnolla puhua pälpättämään.
Esimerkiksi seuraavia keskusteluja käytiin:
Minä: Koska papukaijat ovat luonnossakin parvilintuja, lemmikkeinä niillä olisi hyvä olla lajitoveri seurana
Jako: Ei ei ei…. Kaksi! *nyökkäilee*
M: Lintujen ruokavalion tulee olla monipuolista ja terveellistä
J: Joo-o *maanista naurua*
M: Lintujen koulutuksessa käytetään positiivista vahvistamista
J: Hiljaa! Pää kiinni! Häkkiin! HYI!!!!
M: Joka vuosi lintuja karkaa avoimista ovista ja ikkunoista
J: Joo, Moi Moi! *vilkuttaa jalallaan samalla*
M: Käsiteltäessä pitää aina kunnioittaa linnun mielipidettä
J: Tule, tule, no hop! Hyvä poika!
M: Papukaija puolustautuu puremalla
J: *viheltää Hyökkäys-sävelmän*
M: Vaikka jotkut papukaijat puhuukin, ei niitä silti saisi inhimillistää
J: *köh köh köh* Aivan!
Ja Jakon taito puhua mun kanssa “kilpaa”. Se keskeyttää, kommentoi ja puhuu päälle. Mitä kovempaa puhun, sitä kovempaa puhuu lintukin. Lapset suurinpiirtein kieri lattialla ja ulvoi naurusta mahaansa pidellen… Koita siinä sitten sanoa, että älkää linnusta välittäkö tai että se mahdollinen puhekyky ei saa olla se syy hankintaan 
Mutta nuo lapset saivat esiin Jakossa sisäisen esiintyjän ja puheripulin
Niin, koita siinä sitten sanoa, että papukaijaa ei saa hankkia sen puhekyvyn takia, koska kaikki eivät koskaan sitä taitoa opi… Jako puhunee reilu 100 erilaista sanaa, matkii erilaisia ääniä, viheltelee ja hyräilee. Edikin osaa muutaman sanan ja on keksinyt pari omaa soinnukasta äännähdystä. Pojat eivät puhu ja siitä olen todella kiitollinen, muutoin voisi kuvitella mikä pälpätys meiltä kuuluisi koko päivän. Neitokakadupojatkin osaavat muutaman vihellyksen ja siinä tosiaan on tarpeeksi.
Nyt kun Jako on ollut täällä vuoden ja muutaman kuukauden päälle, nyppimisongelmasta huolimatta olen todella tyytyväinen kehitykseen. Jako on paljon reippaampi, avoimempi ja liikkuvaisempi. Se on oppinut käyttämään nokkaansa sallittuun tuhoamiseen ja syö nykyisin hyvin monipuolisesti tuoreravintoa. Suihkussakäyntikin onnistuu nykyään ilman paniikkia vaikkei vieläkään osaa pörhistää sulkiaan. Ja eniten ylpeyttä aiheuttaa sen lentoharjoitukset, vaikka se kyky lentää onkin edelleen hukassa. Se kuitenkin uskaltaa jo aika reippaasti kokeilla siipien kantavuutta tahtoessaan paikasta A paikkaan B.
Seuraavaksi Jako on tavattavissa Helsingissä lauantaina 28.04.2012 pidettävässä Pet Expo-tapahtumassa, jossa edustamme jälleen Kaijuleita. Jakolle tämä on ensimmäinen messuosallistuminen, joten hieman jännittää kuinka Herra siellä pärjää. Saa tulla moikkaamaan
Niin eläinten koulutuksessa kuin niiden kanssa elämisessä on puhuttu usein tunnetilasta, ei vain sen eläimen, vaan myös omistajan, ja sen vaikutuksesta. Mielenkiinnolla olen esimerkiksi seurannut parjauksia Cesar Millanin “opeista”, mutta niistäkin usein jää pois juuri se oleellinen seikka, eli sen omistajan oma tunnetila.
Jos olet itse hermostunut, ajattelet ettei mikään onnistu, jännität ja suhtaudut muutenkin eläinten seurassa negatiivisin ajatuksin, kaikki nämä välittyvät sinne eläimeen eikä mikään taatusti onnistu. Ns. “vainoharhat” omistajan päässä saavat eläimetkin ihan sekaisin ja liiallinen hössöttäminen siirtyy eläinten käytökseen epävarmuutena.
Mutta kun omistaja on rauhallinen, päättäväinen ja postiivisella mielellä, asiat usein sujuvat kuin itsestään. Tällaisesta omistajasta myös eläin saa varmuutta, tekeminen on kivaa ja yhteiselo helppoa.
Koirien kanssa olen tämän itse joutunut ihan kantapään kautta oppimaan remmirähjän koiran kanssa. Tilanteita alkoi jännittämään alitajuisesti, oma tunnetila siirtyi tiettyjen omien liikkeiden ja tekojen kautta koiraan, joka vastasi siihen tietysti juuri niinkuin itse pelkäsin: rähisemällä. Joka taas sai minut jännittämään tilanteita entistä enemmän ja pahimmillaan jopa välttelemään mahdollisia tilanteita. Vasta kun hyvän kouluttajan avulla pystyin ymmärtämään jatkumon ja purkamaan tilanteen oman päänuppini ja käytöksen kautta, päästiin hyviin koulutustuloksiin helposti ja nopeastikin. Ja kaikki oli kiinni vain omasta asenteesta ja sen muuttamisesta.
Tämä sama koskee kyllä lintujakin. Ainakin itse huomaan suoraan lintujeni käytöksestä oman käyttäytymisen ja tunnetilani, etenkin jakon nyppimisessä, mutta myös käytöksessä. Sama koskee myös muun perheen tunnetiloja ja lintujen käytöstä niissä. Mikäli itselläni on pinna kireällä, stressaava olo tai muuten negatiiviset fiilikset, Jako taatusti on hermostuneempi (ja nyppii enemmän itseään), Edi-avo välttelee suoraa kontaktia ja villit kaijaset ovat entistä säpsympiä. Kun taas olen rento, hyvällä päällä ja muutoinkin enemmän normaali itseni, ovat eläimenikin sitä eikä ketään stressaa normi arkikaan.
Jakon kanssa tätä käytöstä on enemmän tullut viime aikoina seurattua. Vaikka se nytkin kärsii lievästi pesimätarpeesta, se ei silti käyttädy minua kohtaan mitenkään aggressiivisesti. Ehkä siksi, että sille annetaan myös tilaa ja vapautta valita. Olen myös ansainnut sen luoton, samoin kuin se minun. Vastaavasti mies jännittää, jopa pelkää puremia etukäteen, niin Jako käyttäytyy sen mukaan ja jopa purisi, jos tilanne pääsisi siihen pisteeseen. Luottoa ei ole kumminkaan puolin eikä tilanne tule siitä paranemaan, ellei ihminen itse muuta omaa asennoitumistaan.
Minua Jako on purrut kahdesti. Ensimmäisen kerran omaa tyhmyyttäni ja toinen kerta on edelleen täysin mysteeri. Ensimmäisen kerran aikana Jako ja Edi hieman nokkailivat toisiaan. Laitoin käteni Jakon eteen tarkoituksena pyytää se kädelle ja pois tilanteesta. Purema tuli, ventti käsivarteen. Minä en ollut varsinainen kohde, mutta hyvä tilaisuus. Ja minä opin, että tuollaisissa tilanteissa voin mielummin siirtää Edin pois, se kun ei tuolloin minua pure yhtä helposti. Muutaman päivän jouduin itse rakentamaan päässäni sitä luottoa jakoa kohtaan etten alkaisi jännittämään tilanteita ja muistuttamaan itselleni kuinka tärkeää sen eläimen elekielen lukeminen on.
Toisella kerralla makasin sängyllä katselemassa telkkaria ja Jako kiipesi viereeni. Käteni olivat mahani päällä, käsivarret rentoina kylkien vierellä. Yhtäkkiä harmaa vain tuli ja jäi roikkumaan käsivarteeni. Mielestäni en liikkunut muutoin kuin hengittäen. Syy tälle puremiselle oli täysin mysteeri. Jakokin joutui hetken selvittelemään päätään häkissä, jonne se käskytettiin aika voimakkain sanoin, joutuen menemään sinne ihan itse. Taas muutama päivä oman pään selvittelyä ja luoton rakentamista, jotta ei alkaisi etukäteen itse jännittämään tilanteita eikä toimisi epävarmasti.Pureman pelkääminen on sitä luoton menetystä.
Paljon puhutaan myös “harmaan hämäyksistä”, mutta niiltä olen toistaiseksi välttynyt nopeiden reaktioitteni ansiosta. Moni jakon omistaja tietää tilanteen, jossa jako tarjoaa niskaansa kyhnytykseen ja hetken päästä koittaa purra. Näitä tulee, pitää vain tarkkailla lintua ja sen eleitä, ja yrittää mielummin lopettaa liian aikaisin kuin liian myöhään. Mielummin niin, että lintu jää kaipaamaan enemmän rapsutuksia kuin pääsisi päättämään itse, että raja ylittyy. Ja omistaa hemmetin vikkelät sormet, jotka ehtivät alta pois.
Myöskään liian hyökkäävä tai omistava käytös lintujen kanssa ei saa olla. Ne eivät ole palvelushaluisia koiria eikä niitä voi oikeastaan pakottaa. Tai voi, mutta linnun henkisen hyvinvoinnin vastaisesti. Tärkeää on kunnioittaa niiden omaa tunnetilaa ja vaistoja, mutta ei silti tehdä siitä rakettitiedettä tai sellaista paapomista, joka stressaa jo omistajaakin. Pitää myös miettiä missä menee se raja, jossa eläinten kanssa touhuamisesta vielä itsekin nauttii. Mikäli ihan perushoito ja lemmikkien pito aiheuttaa omistajalle tai muulle perheelle suurta huolta, jopa pelkoa eläintä kohtaan, sitä ei vähennä rakkaus sitä eläintä kohtaan. Yhteiselon tulee olla kaikille nautinnollista ja tunnetilan kaikilla osapuolilla rento.
On monenlaista omistajaa. Osa tekee hoidosta itselleen, muulle perheelle ja jopa niille eläimille mahdollisimman stressaavaa pelkästä liiasta rakkaudesta. Tätä kyllä näkee todella usein naispuolisilla omistajilla, joilla on jokin pakonomainen “hoivavietti”, jolla saavat itsensä äärettömään stressitilaan ja näin vaikuttavat myös niihin eläimiinsä. Pienistäkin muutoksista tai poikkeamista stressataan. Eläimillä on tarkat omistajan laatimat aikataulut, joiden muutokset aiheuttavat lisää stressiä. Omistaja rkastaa eläimiään niin, että stressaa näistä stresseistä lisää. Ja kierre on valmis. Pahinta tietysti on, että sillä omistajan stressillä stressataan niiden eläinten lisäksi muutakin perhettä, eikä anneta oikeastaan tilaa kenellekään, paitsi sille omalle stressille, joka kasvaa kasvamistaan.
Toinen ryhmä on omistajat, jotka rakastavat, mutta pelkäävät tai joku muu perheenjäsen pelkää, ja näin yhteiselosta myös ei tule kivaa oikeastaan kenellekään. Tätä olen itsekin joutunut miettimään, sillä meillä jako aiheuttaa pelkoa muissa perheenjäsenissä. Onneksi kuitenkaan lintu ei käyttäydy avoimen aggressiivisesti, mutta jos käyttäytyisi, pitäisi tosiaan miettiä onko rakkauteni eläintä kohtaan niin suurta, että asetan sen perheeni yläpuolelle ja paljonko se pelko hallitsee yhteiseloa. Tietysti nyt jo tämä pelko-momentti aiheuttaa tiettyjä toimenpiteitä. Esimerkiksi jos Jako on lattialla touhuilemassa, mies kävelee sisälläkin turvakengät jalassa säästääkseen varpaitaan. Lapsi ei ota lintua kädelleen mielellään (eikä kumpaakaan, ei lintua eikä poikaa, pakoteta siihen). Jos Jako aktiivisesti hyökkäilisi jomman kumman kimppuun, saisin ihan oikeasti miettiä linnunpidon mielekkyyttä ja sitä paljonko tällainen pelko lisäisi sitä linnun käytöstä, ja onko se hyväksi enää kenellekään. Rakastaa kun voi väärin ja liian paljonkin.
Tällaisen pelkotilanteen käsitteleminen on erittäin hankalaa. Ja on taatusti yksi syy siihen, miksi vastutan lintujen käsinruokintaa sekä yksinpitämistä, joka omalta osaltaan pahentaa linnun käytöstä. Avoja meillä ei pelkää kukaan, koska ne käyttäytyvät kuten lintujen kuuluu (pojat emojen kasvatteja eikä ole käsikesyjä, saavat ihmisseuran sijaan parempaa lajiseuraa, ja ennenkaikkea elävät hyvää linnun elämää, ei ihmiselämää). Yhteiselämä niiden kanssa on äänenkäyttöä lukuunottamatta paljon rennompaa. Jakon kanssa saa tosiaan miettiä siltäkin kantilta, että se saattaa elää hyvin vielä 30 vuotta, minä en. Vaikka olenkin sen ottanut periaatteella, että meillä se asuu lopun ikänsä, saan silti miettiä sitä pidon ihanuutta ja sen hintaa nyt ja mahdollisesti jopa jälkeeni. Onneksi toistaiseksi kuitenkin se on järjestelykysymys, joka on toiminut hyvin eikä kenenkään tarvitse pelätä tai stressata (jopa minä lopetin jo aikaa sitten stressaamisen nyppimisestä, rakas se silti on vaikka kaljunakin).
No tulipas taas pohdittua syvällisiä. Pääpointti kuitenkin oli, että omalla tunnetilallakin on ääretön vaikutus eläinten hyvinvointiin eikä sitä voi korvata liialla rakastamisella. Se, että pitää eläintä eläimenä, ei ihmisenä, on tervettä maalaisjärkeä. Pienet, yksinkertaiset asiat vaikuttavat suuresti. Ja pääasia on, että kaikki nauttivat ja ovat tyytyväisiä yhteiseloon.
Hetkeen ei ole ollut oikein aikaa tai motivaatiotakaan kirjoitella, mutta josko nyt muutama rivi…
Kaijasten pesinnät ovat ohi, tulokseksi tuli 3 sinistä ja 1 D violetti sekä 2 D vihreä/violettia naamiokaijasta. Kummastakin luonnollisesti jää kotiin kasvamaan poikanen, suvullisesti kun sopivat toisilleenkin, sekä sain tarvitsemaani violetti-kantaa näin lisättyä. Kunhan nuorimmat tulevat vielä ulos pesästä, saa pöntöt taas poistaa tältä parvelta vuodeksi. Mikäli ennakkotilauksia tulee, voidaan harkita syksyllä pönttöjen laittamista…
Niin paljon kuin inhoankin poikasten myyntiä, on sisäsiitosriskin vuoksi myytävä nuo ylimääräiset poikaset. Niidenkin kanssa taas kerran kävi ikävästi. Eräs varsin ihastuttava perhe kävi täällä monta kertaa katsomassa ja varasivat sitten vanhemmasta poikueesta yhden. Nyt kaksi viikkoa myöhemmin joutuvat tuomaan linnun takaisin – allergian vuoksi. Niin ikävää se ei tietysti minulle ole ottaa omaa kasvattiani takaisin, mutta ikävää perheen lasten kannalta, kun ehtivät iloita ja kiintyä lintuun lyhyessä ajassa. Pitänee jatkossa siis enemmänkin muistuttaa, että lintu on yksi pahiten allergisoivista lemmikeistä.
Avoillakin oli oma hormoonikautensa, tai ainakin toisella pojalla. Se nimittäin vihdoin tajusi seksuaalisen viettinsä ja kohdisti sen jopa oikein naaraaseen, joka taas ei ymmärtänyt mistään mitään. Omat fiilikset ovat siinä suhteessa kovin ristiriitaiset, koska pidän Edistä suunnattomasti ja jopa haluaisin sen jatkavan sukuaan. Mutta taas toisaalta en halua, että sen kesyys ja kiltteys mitenkään “vaarantuu”. Lisäksi Edi on niin loistava lintu kaikissa tapahtumissa, kun se esiintyy valjaissa ja sen voi ottaa käteen lähes kuka vain. Yritän muuten muistuttaa itseäni kuuntelemaan Ediä enemmän… Oli nimittäin ihminen, jonka luokse Edi ei halunnut. Edin ihmistuntemus kieltämättä on siis minua parempi ja tästä lähtien lupaan luottaa omaan lintuuni.
Vihreillä pojilla on vaihteeksi taas sulkasato. Mutta ehkä se taas tästä kevään tullessa. Menivät ja tuhosivat sitten vielä lintulamppunsa syömällä johdon poikki… Onneksi ilman vahinkoja. Ja ääntä on piisannut ihan riittämiin, huoh! Mutta jos hyvääkin, niiden rohkeus on lisääntynyt. Rohkeampi on jopa röyhkeä nykyisin. Häkkin mennään nykyisin hienosti, oikeastaan jo siinä vaiheessa, kun menen lintuhuoneeseen, sen verran tehokkaasti ne ovat nyt ehdollistuneet siihen, että herkkuja tulee häkin sisäpuolelle.
Jako jako taas… No, hormoonit jälleen hyrrää. Nyt etsitään pesäkoloja ja oleskellaan mielellään häkin alla. Avojen häkinalusen blokkasin jo pahveilla, pitänee myös blokkailla Jakon oma häkki. Viime aikoina on alkanut menemään monipuolisemmin tuoreita, suosikeiksi on tullut omena, maissi sekä herneet. Kaikki herkulliset pähkinät ja mantelit tarjoillaan vain aivotyön muodossa, eli foraging-systeemillä. Samoin satunnaiset simenet tarjoillaan haastavasti paperilla peitetyistä kipoista, joita joutuu vielä tonkimaankin löytääkseen herkut.
Jako myös yllätti positiivisesti muiden lintujen ja vieraiden ihmisten kanssa. meillä nimittäin pidettiin Afrikkalaisten tapaaminen. Jako hölisi ja vihelteli, mahtuipa jopa samalle orrelle toisen harmaan, Ukon kanssa. Kaikenkaikkiaan miellyttävä tapaaminen, jossa paikalla oli harmaista Jako, Ukko, Otto sekä Muru-timneh. Viisautta ja väriä porukkaan toi Tintun senegali Jade. Näin pääsi Jakokin harjoittelemaan rauhassa lintutapaamisia ja tuon perusteella voisi melkein jo uskaltautua messuillekin näyttäytymään huhtikuussa.
Jakon nypintä on entisellään. On kausia, jolloin uusia untuvia tulee ja on kausia, jolloin taas nypitään. Kaikki pienet muutokset ovat siinä suhteessa stressaavia. Samoin koulutus, jos vaadin vähänkään vaikeampaa tehtävää. Jako on oppinut nyt kuitenkin target-kepin, jonka avulla olen pystynyt hyvin vihjaamaan sille haluamaani juttua.
Mutta! Tässä täytyy kyllä tunnustaa, että tuo peijakkaan ovela harmaa on hyvin saanut minut koulutettua! Kyllä se jo iltaisin tietää rutiinit ja sen mitä pitäisi tehdä (mennä häkkiin). Se hienosti käskyttää apupoikanani ensin avot: “Häkkiin!” ja “Nukkumaan”. Sitten alkaa minun käskytys, nostaen omaa jalkaansa se käskee: “Noni, tule, hop, häkkiin!” Tämä on käsky siis minulle, että vien käteni hänen viereensä, jotta hän voi sille nousta, ja siirtää hänet häkkinsä. Kun tämän toimenpiteen suoritan, yleensä hän muistaa kehua: Hyvä poika!” Ja valojen sammuttua kuuluu aina niin vieno ja herttainen: “Hyvää yötä!”. Ja minähän vastaan kiltisti, aina.
Keväällä lumien poistuttua alkanee ulkohäkkien laajennus. Haluan avoille tilan, jossa voivat ihan lentää. Kyllä toki vanhassakin mahtui, mutta haluan silti vielä isomman. Lisäksi menin ja lupasin ottaa kesähoidokeiksi kaksi amatsonia… Ei, ne eivät taloon jää, sen jo kerroin omistajalle (ja tässä päätöksessä aion pitäytyä tosissani), ja ne tulevat vain nauttimaan kesästä maalla kerrostaloasumisen sijaan. Niillä on onneksi olemassa oma ulkotarha, joka sekin pitää sitten pystyttää ja rakentaa lisäksi suoja huonoille keleille. Jos tuleva kesä on samanlainen kuin kaksi edellistä, on siis tiedossa taas linnuille mahtavat olot, runsaasti luonnonvaloa ja taatusti tuoreita antimia omasta maasta. Pitänee katsoa josko kaijasten ja neitojen häkkiäkin samalla parantelisi, ainakin korottaisi hieman, jos en innostu sitäkin laajentamaan.
Jakohan ulkoili tuossa omassa häkissään tai vapaana terassilla. Hieman oli mielessä sillekin oma ulkohäkki, mutta saas nähdä mihin rakennusmotivaationi riittää, kun tekemistä olisi riittämiin (kaikkea vapaa-aikaani en aio käyttää lintuhäkkien rakentamiseen). Onneksi voin tarvittaessa siirtää mökkihäkin terassille taas, niin pystyy jopa yöpymään ulkona turvallisesti.
Hieman on kotonakin puhuttu remonttitarpeista, eli lintuhuoneen siirrosta. Kaijasille saisi vielä hulppeammat aviaariot tehtyä pojan huoneeseen ja nykyisestä kaijashuoneesta suuren remontin jälkeen pojalle uuden makkarin, kiitos kaijasten, jotka ovat syöneet pahvikaton ja puupaneloidut seinät… Tosin taas toisaalta voisin hyvin siirrättää avot toiseen huoneeseen (siitä saisi niille jopa pienemmän ulkohäkin kevättä ja syksyä ajatellen, ja käynnin huoneen ikkunasta), mutta Jakoa en sinne halua laittaa. Jako ei myöskään tule toimeen kaijasten kanssa. Ehkä pitänee mittailla mahtuisiko Jakon häkki makkariimme tai saisinko rakennettua Jako-turvallista häkkiä kaijasille, jolloin Jako voisi seurailla päivittäin kaijasten esittämiä saippuaoopperoita Noh, onneksi tässä on vielä pari kuukautta aikaa miettiä miten tuon toteuttaa. Eikä sitä koskaan tiedä, vaikka jonakin päivänä Jako saisi sen toisen harmaan kaverinkin riesakseen 
