Papukaijojen elämää,Vanha Villasukka
Juuri kun mainitsin noista uusista untuvista… Jälleen niitä nypitään pois. Turhauttavinta tämä on itselleni, lintu tuskin tajuaa tai edes kaipaa puuttuvia sulkiaan. Tavallaan syykin nyppimiselle on tiedostettavissa, Jako on nyt vaihtelevasti käynyt erittäin kierroksilla, liekö sitten kevättä/kesää rinnassa. Ja se sitten purkaantuu tuohon nyppimiseen lopulta. Tänään on varsinkin ollut sellainen päivä, että uudet untuvat ovat saaneet kyytiä urakalla, ja minua tietenkin harmittaa aivan suunnattomasti.
Kuumumiset huomaa käytöksestä. Tällä hetkellä avot ovat tappolistalla. Tai lähinnä hyökkäyskohde nro 1. Onneksi kaikki ovat lentotaitoisia ja sen verran viisaita, että yleensä väistävät Jakon tieltä ennenkuin kolahtaa. Muutaman kerran jonkun pyrstö on jäänyt nokkaan, mutta mitään suurempia vahinkoja ei ole käynyt, sillä Jako on auttamattoman hidas verrattuina nuoriin ja terveisiin avoihin. Ainoastaan Edin vammaantunut silmä voi joskus aiheuttaa rajoituksia näkökyvyssä, mutta pääosin pojat ehtivät Ediä varoittaa lähestyvästä harmaasta vaarasta. Sitä paitsi nuo lentokykyiset omaavat niin monia turvapaikkoja, joihin Jako ei pääse. Mökillä Edi ja Jako on pidettävä erikseen. Edi on saanut takan päältä oman turvapaikan, jonne Jako ei pääse. Mikäli Edi on häkissä, Jako painaa ympäri häkkiä ulkopuolella ja kokeilee mistä pääsisi puremaan. Edi on onneksi niin viisas, että pysyttelee puruetäisyydeltä pois eikä Jako vielä ole ymmärtänyt mistä häkin saisi auki.
Toinen kuumumisen kohde olen minä, hyvin ristiriitaista, sillä väliin saisin nokasta (ellen lukisi linnun aikeita etukäteen) ja toisinaan minulle syötettäisiin oksennettua ruokaa ja niskaa tarjotaan rapsutettavaksi. Jakon naamassa silmänpäälliset alkaa hyvin helposti sinertää sen käydessä kierroksilla. Samoin se pörhistää itsensä saaden näin lisänimen ”Pörrökalkkuna”. Meidän miesväki pysyy kaukana Jakosta, kummallakaan ei ole mitään intoa mennä purettamaan itseään vapaaehtoisesti, ja hyvä näin. Ei Jakokaan jaksa heille kovin usein pörhistellä, kun ei saa asialla mitään vastakaikua.
Harmaille hyvin tyypilliseen tapaan Jakossakin on tullut esiin se ns. ”pimeä puoli”. Se saattaa kävellä lattiaa pitkin tyynen rauhallisesti jonkun ihmisen lähelle ja napata salamannopeasti kiinni varpaaseen tai sormeen, huutaa AU! ja kipittää matkoihinsa. Minua kävi viimeksi näin kiinni sormeen, kun käteni roikkui sängystä ottaessani pieniä päiväunia. Isännän varvas taas sai tuta kahvipöydässä mökillä. Positiivista sinänsä, että naamaa kohti tuo ei koe mitään tarvetta hyökkäillä.
Kuumuminen näkyy myös tuhoissa. Jos ennen ihmettelin Jakon toimettomuutta, nyt se on kohdistanut energiansa papereiden silppuamiseen. Millään leluillahan se ei varsinaisesti leiki (ellei ruokajemmoja oteta huomioon). Paperin tuhoaminen tietysti tarkoitaa sitä, että häkin pohjapaperit ja lattialla suojapaperit saavat hetkessä uuden muotoilun. Tämä silppuaminen voisi omalla tavallaan liittyä kyllä pesintävireeseenkin. Toinen bravuuri on vesikipon kaato. Juuri äsken sai jälleen irtonaisen vesikipon kaadettua häkin paperisilpun sekaan…
Vesi on edelleen maailman kamalin asia. Hetki tässä mentiinkin ihan hyvin suihkuorrelle, mutta eilen käytiin sen suhteen pieni tahtojentaisto. Siinä tilanteessa en nyt tosiaan ala maanittelemaan tai odottelemaan vain positiivisia keinoja käyttämällä josko herra haluaisi jossain vaiheessa astua orrelle. Juu juu, ehkä saan sen tässä puremaan vielä itseäni, tiedän riskit, mutta itse sen vaihtoehdon valitsen. En vain antanut sille muuta vaihtoehtoa, vaan sen oli lopulta päästettävä irti minusta ja astuttava orrelle. Kaikissa eläimiin liittyvissä asioissa on juttuja, joista minä en jousta enkä taivu eläimen tahtoon, tai jätä jotakin asiaa tekemättä vain siksi, että eläin ei sitä juuri silloin halua. Jotkut asiat on vain pakko sietää vaikkei niistä tykkää, kuten kynsienleikkaus ja suihku. Linnun hyvinvointia ajatellen nuo on tehtävä eikä jätettävä tekemättä vain siksi, että ne eivät tykkää. Ja juu varmasti, tuollainen ahdistaminen väliin varmasti stressaa Jakoakin ja lisää sitä nypintää, mutta olen ottanut siinä täysin tietoisen riskin.
Mutta sitten taas mukavampaan asiaan. Jakon sanavarasto kasvaa ja kehittyy. Kun olemme opetelleet sanaa PAPUKAIJA, on se muotoutunut Jakon suussa toisinaan muotoon APUPOIKA. Tiedä sitten mistä tuokin tulee, mutta huvittavaa se on millä logiikalla se noita sanoja muotoilee. Samoin kaikki vihellykset, Jakolla riittää ihan itse säveltämiä kappaleita. Niin ja siihen päälle vielä itsensä kehuminen: HYVÄ JAKO, HYVÄ POIKA. Myös koira saa väliin kovaa käskytystä: EGO, HÄKKIIN, HILJAA, NYT, NUKKUMAAN, HYVÄ POIKA. Ja joka ilta komennetaan avojakin: HÄKKIIN NUKKUMAAN, HYVÄÄ YÖTÄ.
Tuo nukkuminen on pistänyt mietityttämään, kun niin toitotetaan sitä pimeässä nukkumista väh. 12h. Jakoahan ei voi sulkea matkahäkkiin ja pimeään vessaan, koska se stressaa. Lintuhuoneeseen ei voi laittaa pimennysverhoja, koska ne olisivat päivässä aivan kakassa (tästä syystä huoneesta on poistettu verhotanko täysin, ettei linnut pääse sitä istuinpaikkana käyttämään). Ikkunan sijaintikin on hankala, sillä sen alla on lämpöpatteri, jota ei voi peittää. Erilliset verhot häkkien eteen… Niin no, jos niitäkin haluaa päivittäin pestä… Minä en halua. Myös häkkien huputtamisen koen äärettömän vaivalloisena häkkien koon vuoksi. Jakon vanha häkki nyt ehkä onkin helpoimmasta päästä, mutta kohta sekin tulee vaihtumaan isompaan versioon. Suorastaan ”odotan” mikä show tuosta tulevasta häkinvaihdosta tuleekaan…
Tässä kaiken keskellä olen tosiaan naureskellut sanalle jakomielitauti. Se on taatusti saanut nimen harmaapapukaijojen ailahtelevan luonteen mukaan. Parin viikon päästä onkin jo jakotapaaminen, jolloin pääsen taatusti purkamaan tätä pahaa tautia ja sen oireita muiden samanhenkisten kanssa.