Hiljalleen olemme siirtymässä mökkielämän viettoon taas kesän ajaksi ja tapahtumia riittää liki jokaiselle viikonlopulle. Ennen mökkielämästä ja ihmisvalinnoista pitää hieman purkaa eilistä tapahtumaa. Eilen oli siis vuorossa pienempi lintupäivä Porin Faunattaressa ja omistani oli mukana molemmat avoparit sekä molemmat harmaat. Kiva tapahtuma, ainoastaan jalat hieman puutuivat pitkään seisontarupeamaan, mutta koko ajan riitti kuvaajia, silittelijöitä ja kyselijöitä.
Hieman yllättynyt olen siitä miten nykyään lapsia kasvatetaan. Nimittäin noita purematilanteita oli monia todella lähellä, kun lapset työntelivät sormiaan häkkeihin vanhempien välittämättä asiasta. Parit sormet sain pelastettua karjahtamalla aika kuuluvasti, jolloin pelästytin tietysti sekä linnun että lapsen, mutta väliäkö sillä, koska lapsi sai pitää sormensa. Joten nöyrä pyyntö vanhemmille: Katsokaa sen jälkikasvunne perään ja jos kielletään työntämästä sormia häkkiin, älkää antako lapsenne sitä tehdä. Kyse ei ole siitä, että lastanne haluttaisiin kieltää vapaakasvatuksen periaatteiden vastaisesti, vaan ihan turvallisuuskysymyksestä.
Edi on kiltti lintu ja turvallinen tuollaisissa tapahtumissa. Se ei yleensä pure. Jos sitä ahdistaa, se joko pyrkii pois tilanteesta (ja se sille sallitaan) tai ottaa hellästi nokallaan kiinni, jolloin yleensä ihmiset tajuavat vetää ne sormensa kauemmaksi. Mutta ihan kaikkea ei Edikään silti kestä, vaikka vanhemmat sitä haluaisivat tai eivät voi lastansa kieltää. Yksi on sulista repiminen. Ja tätä en tule minäkään sallimaan. Jos lapsi ei osaa nätisti lintua silittää, en salli lapsen koskea lintuun, vaikka vanhemmat sitä haluaisivatkin.
Ediä saa valokuvata, se on siihen tottunut. Se on myös tottunut menemään ihmisten käsivarsille ja se on opetettu siihen positiivisin keinoin (se hyvin usein itse tarjoaa tätä toimintoa, kun käsivarsi laitetaan sen eteen). Ja nyt tulee se Mutta. Vaikka vanhempi kuinka haluaisi lapsensa ottavan linnun käteensä valokuvausta varten, lapsi ei saa vetää kättä pois linnun alta. Tällä kertaa onneksi sain linnun kiinni pudotusvaiheessa eikä vahinkoa syntynyt, mutta linnun näkökulmasta se ei taatusti ollut kiva kokemus. Siksi päätinkin ettei Edi tästä lähtien mene alle 6-vuotiaiden käsivarsille, vaikka vanhemmat sitä haluaisivatkin, ihan linnun turvallisuuden vuoksi. Voi olla, että saan tästä nipon maineen, mutta tässä menee oma rajani eläinten hyvinvoinnin ja lastenkasvatuksen välillä. Äitinä olen omalle lapselleni koittanut opettaa miten eläintä kohdellaan reilusti ja oikein, ja edetty lapsen oman kehityksen mukaan, liian pienenä ja ymmärtämättömänä hänen ei ole annettu tehdä oman tahtonsa mukaan asioita, joissa eläin on tiiviisti mukana.
Josta sitten päästäänkin aasinsiltaa pitkin toiseen asiaan. Nimittäin Papu näyttää valineen nyt muutama päivä sitten poikamme (12v.) omaksi ihmisekseen. Missä poika, siellä Papu ja pojan perässä mennään vaikka lentäen ja poikaa ruokitaan aina sopivan tilaisuuden tullen. Papua saisi myös koko ajan rapsuttaa ja se oppi myös hyvin nopeasti, että suukottamalla se saa niitä rapsuja. Tällaisissa tilanteissa sitä usein miettii kumpi kouluttaa kumpaa, kun väliin tuntuu, että nuo harmaat otukset vievät ihmistä täysin 6-0. Myös läpimurtoja kädelleastumisesta on tehty. Etenkin poika saa Papun astumaan kädelleen hyvinkin reippaasti. Eilen kertasimmenkin yhdessä Papun elekieltä ja sen tulkintaa ettei lintu tunne oloaan näissä tilanteissa ahdistuneeksi eikä sitä painosteta, jos se ei halua juuri sillä kertaa astua kädelle. Tarkoitus on tehdä tapahtumasta kuitenkin linnulle miellyttävä ja kannattava toiminta. En voi sanoa muuta kuin, että minulla on kaksi loistavaa mallioppilasta, jotka pitävät toisistaan ja jotka moshaavat keskenään samassa tahdissa 🙂
Papun oma elekieli on hieman erilainen kuin Jakon. Papun myötä olen myös huomannut miksi harmaapapukaijat välillä tanssivat youtube-videoissa jalkojaan nostellen. Papu nimittäin tekee tätä, ei siksi, että se olisi kivaa, vaan siksi, että se haluaa silloin mm. ulos matkahäkistä. Sitä ilmeisesti silloin hieman ahdistaa ja se koittaa herättää huomiota tällä toiminnalla. Ja kun aina ihmiset ihastelevat lintujen puhekykyä (ja mahdollisesti juuri siksi haluavat oman papukaijan), sain eilen hyvän osoituksen siitä ettei se aina ole niin hauskaa ja kivaa. Kuulin nimittäin varmasti 50 kertaa Hyvää Yötä-toivotuksen eri äänenpainoilla, kun Papu selkeästi osoitti, että nukkumaanmenoaika meni jo. Jännä sinänsä, että Papulla on selkeästi naisen ääni, kun taas Jako on selkeä mies ääneltänsä. Nyt itselleni jää mietittäväksi parannus harmaiden nukkumiseen mökkioloissa, jossa niillä ei ole omaa huonetta käytettävissä. Papu on onneksi hiljalleen tottumassa koiriimme eikä niiden läsnäolo enää aiheuta sellaista ahdistusta, mitä se oli alkuun, ei ainakaan villakoira, joka pysyttelee hyvin kaukana harmaista.
Ja tästä sitten päästäänkin taas Jakoon, äidin omaan kultaan, jolla edelleen on untuvia kaulalla. Jakon omin sanoin: Wuhuu!. Onhan se toki vielä kalju, mutta jokainen extrasulka ja -untuva on pieni työvoitto itselleni ja merkki siitä, että parempaan suuntaan ollaan menossa. Kyllähän sitä joka päivä odottaa, että ne taas nypitään pois jossain vaiheessa, mutta mitä pidempään ne saavat olla kiinni linnussa, sitä paremmalta itsestä tuntuu. Ja tämän voi ymmärtää vain tätä samaa asiaa läpikäyvät nyppivan linnun omistajat. Kunpa tämä asia olisikin jollain taikalääkkeellä parannettavissa tai siihen olisi selkeä syy, mutta se ei vain ole niin helppoa. Kauluria en edelleenkään suostu tuolle laittamaan, koska se taatusti stressaisi eikä toisi asiaan lopullista ratkaisua, hetkellisen kylläkin.
Jakosta muuten näkee selkeästi kuinka se viihtyy mökillä. Se todellakin on iloinen ja reipas, jopa hirmuisen äänekäs omilla höpöhöpö-jutuillaan. Juttuihin on tullut taas vuosi sitten menetetty pappakoiramme Ego, jota Jako usein komensi pitämään pään kiinni. Kotona ei juurikaan Ego ole jutuissa tullut esiin, mutta mökki laukaisi taas tuon muistikuvan. Myös pojan huutaminen ja sillä kiusaaminen on tullut takaisin talven jälkeen. Sillähän on tapana huutaa poikaa nimeltä kunnes poika vastaa, ja heittää siihen perään jotain hassua, kuten syömään, nukkumaan tai häkkiin, sekä nauraa pirullisesti päälle. Tämä on tätä Jakon omaa huumoria, joka sille on sallittu. Hyväkäs kehtaa yleensä aamuisin kysyä minulta tuonko hyvää ruokaa… Ja sen jälkeen kolistellaan kippoa mielenosoituksellisesti, kun huomataan ettei siellä ole juuri siemeniä tarjolla ja monipuolinen tuoreruoka on edelleen suuri inhokki. Omenat ja lehtiselleri onneksi edes kelpaavat.
Automatkatkin alkavat menemään Jakolta hieman paremmin taas, eilen ei ollut yhtään nypintää autossa, josta olen todella tyytyväinen. Tapahtumissakin Jako on rennompi, kun saa olla omalla ständillään ja mielellään sellaisella korkeudella, että on pienten käsien ulottamattomissa. Hyvin rennon oloisesti se eilenkin vietti päivänsä vilkkaan marketin sisällä, jossa välillä ihmismassa meidät ympäröi. Ihan ei juttua irtoa siihen malliin kuin kotona, mutta kerta kerran jälkeen mennään vapautuneemmin. Toivottavasti nämä tapahtumat tuovat positiivista vaihtelua Jakonkin elämään, koska näitähän kyllä jatkossakin tulee olemaan.
Tällä hetkellä harmaat ja avot ovat nyt nauttimassa olostaan ulkoavissa, koska aurinko paistaa ja on todella lämmintä. Avot saivat nukkua yönkin ulkona, mutta harmaat pääsivät vielä sisälle. Ehkä kohta voisimme ottaa ensimmäisen ulkokylvynkin, kun aurinko kuivattaa linnut todella nopeasti. Linnut ovat eilisen tapahtuman jälkeen ansainneet tällaisen pienen rentoutumisen ja terveydellekin hyväksi olevan asian.