Hurttia ja Tirppoja

Tähän pesimävireeseen on mahtunut niin hyviä kuin huonojakin hetkiä, toivon vain, jotta tämä loppuisi pian. Ensinnäkin isäntä kuuluu tappolistalle, makuuhuoneeseen ei ole mitään asiaa eikä etenkään ovea saa laittaa kiinni. Jako on jo oppinut avaamaan oven hyppimällä kahvan päällä. Tämä on sinänsä huvittavaa, sillä sen roikkuessa ovenkahvassa, ovi aukeaa ja jako saa kyydin. Siinä se sitten roikkuu, kun alas ei pääse mitenkään, kun turvallinen häkki jäi sinne oviaukon toiselle puolelle. Lakatussa puuovessa näkyy hieman nokan jälkiä noista avausyrityksistä ja pieniä paloja puuttuu…

Jos makuuhuoneen oven taas jättää auki, niin isännän varpaat ovat vaarassa. Kahdesti Jako on päässyt hiipimään huomaamatta ja tarraamaan kiinni. Jos Jako osaisi lentää, se olisi jo muutaman kerran kosauttanut isännän niskaan. Toisaalta on onni ettei se osaa. Mutta yhden huomion olen tässä tehnyt: lentoyrityksiä ja harjoituksia on alkanut tapahtumaan! Nyt lähes päivittäin se kuntouttaa siipiään häkin päällä, kuin kokeillen niiden nostovoimaa. Muutaman kerran se on myös rohkaistunut ihan kokeilemaan hypäten liikkeelle, tosin vielä maahan muksahtaen muutaman metrin päässä.

Itselläni on hieman sopeutumisvaikeuksia tuohon lentämiseen. Onhan tuo juuri sitä mitä toivoisin sen tekevän, sillä minusta linnun kuuluu lentää. Mutta sitten se taas tulee päättämään meidän tietynlaisen vapauden. Nyt Jakolla on ollut erityisoikeus istuskella kanssamme terassilla ja olla vapaana ulko-ovienkin ollessa auki. Lentotaidon palattua näistä tulee kyllä loppu. Ja se tietää yhtä uutta ulkohäkkiäkin… Pitäähän Jakon saada sitten omansa.

Tähän pesimävireeseen kuuluu suuret mielialan vaihtelut. Minäkin sitten menin ja sain nokasta ensimmäisen kerran. Jako nousi tyypilliseen tapaan kädelleni ja louskaisi kiinni rystyseen. Onneksi vain nahka meni hieman rullalle eikä isompaa vahinkoa päässyt käymään. Vaihtelevaan mielialaan kuuluu se, että nanosekunneissa tuo tirppa muuttuu rapsutuksia kerjäävästä ja vienosti ääntelevästä rakkauspakkauksesta palavasilmäiseksi sulkiaan pörröttäväksi viheltäjähaukaksi ja takaisin.

Onneksi minulla on loistava tukiverkosto, joka jaksaa auttaa, selittää ja ymmärtää noita Jakon tempauksia ja omaa mutinaani niistä. Suurin muutoshan tässä on se, että Jakon elämässä on tapahtunut paljon eikä pesimävirettä olisi koskaan tullut, jos asiat olisivat huonosti. Vielä kun saan tasapainoitettua sen elämän, ymmärtämään lelujen päälle, käyttämään nokkaansa sallittuihin järsittäviin, syömään monipuolisesti ja ennenkaikkea… lopettamaan tuon sulkiensa ja untuviensa nyppimisen.