Jako alkaa hiljalleen löytämään paikkansa perheessä. Vaikka se alusta lähtien onkin ollut puhelias, nyt tulee jo huomattavasti enemmän erilaisia ääniä: vihellystä, naksutusta, pärinää, kalkatusta jne. Ja pahasti luulen, että minulla on nyt värivirheellinen, harmaa avoparikaija, sen verran äkkiä omaksui poikien kijunnan. Kyseessä ei ole mukavan hiljainen tirppa, vaan varsinainen papupata, jolla riittää touhua ja tohinaa.
Olemme oppineet myös ”tanssimaan”. Minä kiljaisen: arriba! Ja jako pörhistää itsensä palloksi, levittää siipensä ja nyökkäilee tahdissa samalla päristäen kuin paraskin meksikolainen. Samoin lapsella ja jakolla on oma kiljuntakieli. En tiedä ymmärtävätkö toisiaan, mutta kivaa on molemmilla innosta päätellen.
Meillekin on kehittynyt yhteinen yhteydenpitokieli, nimittäin viheltäminen. Ollessani keittiössä ja Jako olohuoneessa, viheltelemme toisillemme määrittääksemme toistemme sijainnin. Jakon ehdoton bravuuri on ”putoaminen” vihellettynä.
Vielä ei Jako uskalla poistua häkkinsä päältä tutkimaan huoneen mahdollisuuksia ilman tukeani. Yhdessä ollaan kuitenkin päivittäin käyty tutustumassa kiipeilymahdollisuuksiin, josko se rohkeus siitä löytyisi. Huvittavasti se kyllä on oppinut joka kerta noustessaan kädelle ja laskeutuessaan kädeltä sanomaan HUPS. Hän on alkanut myös välillä itse pyytämään hyytiä ojentamalla jalkansa ilmaan ja sanomalla tuon sanan. Alkaa epäilyttää kumpi on opettaja ja kumpi oppilas…
Nyt en itse ole muutamaan päivään huomannut, että sulkia olisi enempää häipynyt. Toivon ainakin niin. Aika kaljuksi tuo etuosa meni. Onneksi kuitenkin sulat ovat uusiutuva luonnonvara. Toisesta siivestäkin katkesi viimeinen pitkä lentosulka. Pitänee seuraavalla suihkukerralla tarkistaa nuo siivet huolella ja ottaa taas kuvaa itselleen tarkkailtavaksi. Tässä kuitenkin kuvaa siitä, missä kunnossa mennään toisella viikolla. Yhtään en ihmettele, stressaavaa on varmasti ollut sopeutua tänne vilkkaaseen elämään, jossa koko ajan on ääniä ja touhua, ja stressataan kaikenmaailman pelottavilla jutuillakin, kuten aloe vera-suihkupullolla ja kylpyhetkillä…
Tuli muuten puhetta tuosta harmaiden sukupuolen määrityksestä… Siis tietysti Jako on koiras (eli miespuoleinen), koska hän puhuu miehen äänellä 😀 Ja koska hän itsekin sanoo itseään pojaksi. Eikös tämä olekin täysin varma osoitus sukupuolesta…?
Mutta nyt on aika mennä sammuttelemaan linnuilta valoja ja kuuntelemaan se paras toivotus: Hyvää yötä! (Jostain syystä Jako on alkanut tätä sanomaan välillä myös päivällä, kun poistun huoneesta)
Laitan nyt vertailun vuoksi vielä kuvat sulkapeitteestä mikä oli tullessaan ja nyt, hieman enemmän näkyy paljasta kohtaa. Katsotaan taas ensi viikolla tilanne mihin suuntaan mennään…
