Papukaijojen elämää,Vanha Villasukka
Viime päivinä on tullut luettua erilaisia artikkeleita nypinnästä, aina välillä pitää itseäänkin sivistää pienellä lukemisella. Vaikka aihe on sellainen, jota olen aiemminkin lukenut, se on tullut sivuutettua kevyemmin, kun omakohtaista ongelmaa ei sinänsä ole ollut, ei ainakaan niin isoa, että siihen olisi viitsinyt paneutua syvällisemmin.
Kaijulien foorumilta sain monta hyvää ajatusta ja etenkin harmaapapukaijojen osio oli monessa suhteessa valaiseva. Samoin puhelinkeskustelu tältä päivältä, kun jäin oikein miettimään häpeänkö Jakon nypittyä olemusta vaiko en. Juu, en. Se on mikä se on, epätoivoon en vaivu, vaikka töitä teemme sen eteen.
Artikkeli The Basics of Feather Picking (http://www.featherpicking.com/Basics_of_FP.htm) antoi aihetta muutaman kyselyn täydentämiseen tässä vaiheessa, josko se olisi avuksi seurannassa.
Siispä aloitetaan täyttämällä muutama kohta:
A. HISTORIA
1. What diet is the bird offered? What does he eat? – Tällä hetkellä kokeilussa Harrisonin pelletit, Prestigen jacoille tarkoitettu siemenruoka, monipuolinen tuoreruokaa sekä pähkinöitä. Syö huonosti vielä. Pähkinät kelpaavat. Tänään myös tuoreruoka kelpasi jopa nähteni (Wuhuu, puolivoittoa!)
2. What type of cage does the bird have? What toys? Is there exposure to heavy metals, especially zinc? – Häkki on linnun mukana tullut, joka vaihdetaan vielä jossain vaiheessa isompaan. Leluissa ”älyleluja pähkinäpalkalla” ja järsittävää. Saatavilla enemmänkin, kunhan uskaltaa alkaa liikkumaan kauemmas häkkinsä kohdalta.
3. What is the source of the bird? – Kodinvaihtaja. Eläinkaupasta ulkomailta ostettu reilu 20v sitten. Alkuperä siis tuntematon. Elänyt yhden perheen sisällä elämänsä (”isältä pojalle”). Meillä nyt vajaan kuukauden, joten kotiutuminen on vielä menossa.
4. Does the bird live with any birds? Has he ever lived with any birds? What kind(s)? – Nyt elää kolmen avoparin kanssa. Aiemmin kokeiltu kaveriksi toista jakoa (ei hyväksynyt) ja undulaattia (ei onnistunut tämäkään)
5. What is the age and sex of the bird? – Ikä +20v. Sukupuolesta ei selvyyttä
6. Any viral or chlamydia test results? – ei testattu
7. Is the bird vaccinated? – ei?
8. How long has the bird been feather picking? – Muutamia vuosia satunnaisesti
9. What month did feather picking start? – Nyt tammikuu 2011
10. Has the bird feather picked in the past, stopped, and then resumed picking? – Kyllä
a. Is there a seasonal pattern? – Tätä aletaan seurata nyt
b. Is the picking associated with the molt? – ei mielestäni ole sulkasatoa nyt menossa.
c. Is there an association with perceived reproductive activity? – ei
11. Do you see the bird actually picking? – en ja kyllä. Joskus saatan sen yllättää puvustonsa kimpusta, mutta varsinaisesti en ole nähnyt sen nyppivän itseään.
12. Does the bird pick when you are absent? – kyllä
13. If the bird picks when you are present, how does he act?
a. Itchy or not itchy? – Tällä hetkellä sanoisin, että varmasti on jonkinasteista kutinaa.
b. Does he scream or vocalize when he picks? – ei
c. Will he interrupt a favorite activity to pick? – ei
14. Is there a time of day when he picks? – Otetaan seurantaan tämä
15. If you see him picking, how do you respond? – Keskeytän toiminnon ohjaamalla huomion muualle
16. Does the bird entertain itself? – Vielä rajoitteisesti, hommaa kehitellään koko ajan kotiutumisen jatkuessa.
17. From a personality standpoint, how would you characterize your bird? (You can choose more than one response.)
a. Relaxed – ei, on vielä varautunut ja varmasti jännittynyt
b. Anxious – kyllä
c. Playful – kyllä
d. Fearful – tavallaan… sanoisin, että herkkä ja varautunut jakomaiseen tapaan
e. Aggressive – ei
18. Where does the bird sleep? How much sleep does the bird get? – Häkissään, yöunta n. 11h (klo 21 – 08), päivällä vapaasti torkkuen oman halun mukaan.
Basic observations made on the physical exam include the following:
1. Is the bird actually mutilating his feathers? Differentiate between:
a. Normal preening – seurataan
b. Normal molt – seurataan
c. Mutilation by cage mate – ei häkkikaveria, joten tää on poissuljettu
d. Abnormal feather formation (cysts, PBFD) Epänormaali höyhen muodostumista (kystat, PBFD) – ei
e. Feather picking – kyllä (tosin jäin empimään niitä punaisia höyheniä…)
2. What is the pattern of feather loss?
a. Leggings – ei ainakaan vielä
b. Breast – kyllä
c. Back – ei varsinaisesti
d. Wing web – ehkä hieman
e. Flights – toinen siipi täydellinen, toisesta on kaikki lentosulat pois
f. Head – ei
3. At what stage are feathers picked?
a. Early (budding) – nyt mielestäni kyllä
b. At 1 – ei
c. When fully developed – tätäkin
4. Are feathers pulled or barbered? If barbered, to what level? – ihan kokonaan kyllä etenkin noilta kriittisiltä alueilta.
5. What is the condition of the skin?
a. Quiet/normal – Tähän ainakin pyritään
b. Hyperkeratotic – ei
c. Reddened – paikoittain kyllä, etenkin juurinypityiltä alueilta
d. Ulcerated/weeping – muutamassa kohtaa oli, nyt parantunut
e. Deep wounds – ei
6. What is the condition of the feathers (contours & down)?
a. Clean, shiny; down is fluffy
b. Old, frayed Vanha, kulunut – jos joku pitäisi valita, niin ehkä tämä vaihtoehto
c. Dirty, matted
7. Any evidence of external parasites such as Knemodectic mites or lice? – ei
8. Wing trim
a. Are wings clipped? – Ei, mutta toisesta siivestä ne lentosulat puuttuu
b. Is wing clip appropriate for the bird? – tähän en vastaa, sillä tavoitteena on saada lentokyky takaisin
c. Does the bird know how to fly? To land? – Toivottavasti vielä muistaa. On kuitenkin ollut lentokykyinen joskus.
9. Condition of feet
a. Epithelium (poor to excellent) – pintakerros mielestäni ok
b. Hyperkeratosis – ehkä hieman voisi olla tätä
10. Oral mucosa – Tämän kohdan hyppään yli, kun suuhun en ole katsonut
11. What about the rest of the bird? – silmämääräisesti en näe muuta ”vikaa”, tuo ulkonäkö kun vie sen huomion. Kloki ainakin on puhdas, silmät kirkkaat ja lintu eloisa. Ehkä hieman toivoisin jäntevyyttä ja varmuutta olemukseen.
Tätä voisin nyt alkaa pitää yhtenä pohjana tarkkailulle, ainakin terveydentilan suhteen. Elämänmuutokset ja muut tapahtumat elämässä onkin sitten se toinen ylöskirjattava. Tähän muistioon varmasti saamme täydennystä jossain vaiheessa ihan eläinlääkärikäynninkin jälkeen.