Hurttia ja Tirppoja

Perjantaina illalla lähdimme Jakon kanssa katsomaan muita papukaijoja ja omistajia Ylöjärvelle. Ja Jakolla oli niin jännää, että sulkapuku sai kokea kovia, kun siihen purettiin hermostuneisuus. Yllättävän nätisti kuitenkin oli paikalla, ainoastaan minun poistuminen näköpiiristä ja sen aikainen matkahäkissä oleminen stressasi, mutta autossa kotimatkalla tuon jännityksen huomasi, sillä penkki oli täynnä pientä untuvaa.

Lauantaina päätin jättää Jakon huilimaan ja ottaa mukaan vain Edin, sillä päivä oli pitkä. Sunnuntaina taas pakkasin molemmat linnut kuljetushäkkeihin. Jako oli huomattavasti rennompi, varsinkaan kun en lukinnut sitä matkahäkkiin poistuessani näköpiiristä, vaan jätin häkin päälle ständille. Vain hieman kotimatkalla autossa räpelsi pukuaan, mutta lopetti senkin aika pian kun hieman kutsuin nimeltä.

Mutta… takaisintulomatkalla sattuikin sitten sellainen ihme, että meinasin ajaa ojaan… Jakon kuopsuttaessaan sulkapukuaan etupenkillä matkahäkissä, työnsin sormeni pinnojen läpi ja rapsutin hänen päätään. Ja mitä hän tekee… Nojautuu voimakkaammin vasten sormeani ja jää nojailemaan vasten häkin pinnoja lopettaessani. Tähän astihan en ole saanut käsillä koskea häneen, ainoastaan naamani lähelläolon on hyväksynyt. Oli siis hyvin lähellä etten kurvannut penkkaan, kun jäin haltioissani rapsuttelemaan vanhaa villasukkaa päästä. Ehkä en kuitenkaan kokeile monesti onneani (tai sormieni kestävyyttä) ellei Jako selkeästi sitä itse ala pyytämään.

Kaikenkaikkiaan meillä oli oikein mukava ja vapauttava viikonloppu, vaikkakin meillä on nyt punainen wannabe-amatsoni kiljahduksineen. Tällä kertaa ei mennyt hermokaan kuin melkein yhteen amatsoniin, jota pidettiin vapaana lähes koko ajan ja joka väliin aiheutti pientä kaaosta. Viime kertaisesta toinen omistaja oli ottanut mallikelpoisesti oppia ja piti lintunsa häkitettynä aina kun ei niiden kanssa touhunnut, vielä kun tälle toiselle saisi saman opin perille… Näin jäi itsellekin enemmän mahdollisuuksia harjoitella omien lintujen kanssa ja antaa etenkin Jakon sosiaalistua omaan tahtiinsa kiltteihin lajitovereihin. Tosin kyllä myönnän, että avoparikaija Edin ”puheliaisuus” taas vastaavasti saattoi hieman ärsyttää tiettyjä ihmisiä. Mutta vaihteeksi sillekin lajille esilläoloa, ettei aina ole vain amatsonit ja jakot tuossa kokoluokassa niitä lajeja, jotka oppivat puhumaan ja siksi haaveiltavissa lemmikiksi.

Vaikka Jako onkin tuollainen puolikalju ”broileri” vielä, tulemme varmasti nyt kiertämään tuollaisia mahdollisuuksia paljon, jotta elämä ei rajoitu pelkästään tänne neljän seinän sisälle. Henkisellä puolella se on nyt tärkeää tuolle harmaalle otukselle.