Hurttia ja Tirppoja

Tänä viikonloppuna olimme rauhassa kotona ilman tapahtumia missään. Tai no, pakkasimme kimpsut ja kampsut kasaan, ja suuntasimme mökille, kun kerrankin oli viikonloppu jolloin ei tarvinnut lähteä mihinkään. Koirien lisäksi harmaat pääsi mukaan avojen jäädessä kotiin pesäpönttönsä pariin. Ulkotarha oli yllättävän hyvässä kunnossa talven jäljiltä, pohjan viimekeväinen verkotus oli tehokkaasti estänyt myyränkolojen syntymisen. Vain pari uutta ortta vein häkkiin toistaiseksi. Sisustetaan sitten paremmin, kun kaijasten on aika muuttaa taas ulos. Myös niiden ulkokoppi pitänee siivota ja pestä silloin, samoin tarkistaa lämpölampun johdot ja toimivuus.

Lauantai oli sen verran lämmin päivä, että harmaat siis pääsivät turvallisesti ulkoilemaan ulkohäkissä. Molemmat enimmäkseen kököttivät yläorsilla ja Papun hakiessa turvaa Jakosta, Jakolle iski läheisyyspaniikki. Jako parka edelleen pelkää Papua. Kokeilin laittaa niitä myös samaan häkkiin sisällä, mutta ei siitäkään kyllä mitään tullut. Joten Papu sitten nukkui häkissä ja Jako häkin ylle tehdyllä ständillä. Onneksi mökki on tuttu paikka jo Jakolle, joten siinä suhteessa se ei ole stressaavaa Jakolle. Papulle taas mökki oli uusi paikka ja pientä stressiä oli havaittavissa uteliaisuuden lisäksi. Ja oli ilo huomata, kuinka Jako oli innoissaan päästessään taas mökille, jotenkin tämä mökkielämä sopii sille täysin ja ehkä se tietää sille enemmän vapauksia ja kokemuksia. Tosin Papun vuoksi tänä vuonna Jakon vapaata eloa pitänee hieman rajoitella.

Koko lauantain Papu oli kyllä huomionkipeä, sitä sai olla rapsuttamassa aivan koko ajan sen tunkiessa itseään aivan kiinni minuun. Paras hetki tietenkin sattui minun istuessa sohvalla, jolloin Papu ensimmäistä kertaa vapaaehtoisesti ja ihan itse astui toiselle kädelleni, että ylettyi toisen käden rapsutusetäisyydelle. Siinä minulla oli vaikeaa pitää itseni kasassa, kun samaan aikaan olin innoissani ja toisaalta jännitin todella paljon. Mutta hyvin se meni ja Papu pääsi vaivatta takaisin sohvan selkänojalle rapsujen jälkeen. Toivottavasti tämä kaikki työ linnun vapaaehtoisen ja omatoimisen tekemisen koulutuksen eteen alkaa kantaa nyt hedelmää useammin, ja samalla molemmin puolinen luottamus Papun kanssa kehittyy. Ainakin Jakon suhteen tämä on tepsinyt ja sehän astuu nykyään hienosti kädelleni ja jopa pyytää sitä itse. Eilen se jopa pyysi päästä pojan kädelle ja hienosti meni sekin. Jos käyttäisimme pakotteita emmekä kunnioittaisi linnun omaa tahtoa, vastassa olisi taatusti pureva lintu, jota voisi sanoa arvaamattomaksi.

Nuo harmaat ovat muuten myös hyviä ihmisenkouluttajia ja käyttävät itsekin positiivista vahvistamista. Tuskin tarvitsee mainita, että Jakohan ”komentaa” ja kehuu minua saadakseen tahtonsa läpi. Eilen Papu alkoi pussaamaan minua saadakseen rapsuja. Tuon se muuten keksi ihan itse eikä mennyt muutamaa toistoa kauempaa kun suorastaan näki airamin syttyvän sen pään päälle ja oivaltavan, että näin tämä ihmistenkoulutus toimii: anna suukko ja laita niska tarjolle, niin 100% varmuudella saa rapsutusta 😀

On nuo kaksi kyllä niin erilaisia persoonia. Jako on se puheliaampi ja aktiivisempi, mutta samalla se on neuroottisempi ja stressiherkempi. Papu taas on rauhallisempi, hiljaisempi, uteliaampi ja se, joka tykkää enemmän kosketuksista hakien itse niitä rapsutuksia jopa rasittavuuteen asti. Olen silti niin tyytyväinen itseeni, että olen lähtenyt positiivisen vahvistamisen tielle näiden kahden kanssa, vaikka se tie onkin hidas. Mutta se keskinäinen suhde on niin paljon vakaammalla pohjalla ja kun luoton on ansainnut, se todellakin palkitsee. Samalla niinkin yksinkertainen asia kuin eleiden lukeminen on itselläni kehittynyt huomattavasti. Nyt osaa jo paljon paremmin arvioida lintua ja mennä sen linnun mukaan.

Tosin nyt Jakon kynnet oli pakko eilen leikata, sen verran terävät oli kynnenpäät, että eipä siinä auttanut kuin laittaa lintu pyyhkeen sisään, kiepauttaa lintu selälleen ja nipsaista nopeasti terävät piikit pois. Enempikin olisi tietysti voinut kynsiä lyhentää, mutta halusin tuon homman vain nopeasti ohi. Toisaalta tuossakin huomasin, että tuokin helpottuu kerta toisensa jälkeen, kun se lintu luottaa. Pari vuotta sitten Jako teki lähes kuolemaa paniikissa, kun kynsiä leikattiin. Nyt se ei aiheuttanut yhtä voimakasta vastarintaa eikä paniikinomaista ääntelyä. Leikkuun jälkeen vielä harjoittelimme kynsien kosketusta positiivisesti, sillä tavoitteena on vielä päästä leikkaamaan nuo kynnet ihan vapaaehtoisesti ilman pyyhetyksiä tai selätyksiä. Papun kynsiin en vielä koskenut, ne eivät ole vielä niin pitkät tai terävät, että vaatisivat leikkuuta.

Kuuntelin muuten äsken, että meillä on rohkea talitintti jossain ulkoterassilla. No ei ole, se on Papu, joka puhuu talitinttiä. Jako hyräilee omia säveltämiään biisejä ja hytkyy niiden tahdissa. Tuoreet voikukat tai koivun hiirenkorvat eivät uppoa, mutta kumpikin joutui syömään pellettejä, kun muuta ei ollut tarjolla. Ehkäpä ovat iltapäivällä sen verta nälkäisiä ja vastaanottavaisia, että saan tehtyä molemmille lyhyen koulutussession.

Hauska huomio muuten noiden keskinäisestä suhteesta… Vaikka Jako selkeästi pelkääkin Papua, on noille näemmä sittenkin tärkeää tietää toistensa sijainti. Nyt sunnuntaiaamuna vein ensin Papun pihalle ulkohäkkiin Jakon jäädessä sisälle. Ei kestänyt kauaa, kun alkoivat viheltelemään toisilleen, jotta kuulisivat toistensa sijainnin. Vähän kuin että eivät voi toisiaan sietää, mutta erossakaan eivät kykene olemaan. On siis niillä jonkinlainen yhteys toisiinsa, täytyy vain antaa aikaa niille. Nyt ovat molemmat ulkona, sitten on pesun aika ennenkuin lähdetään taas kotiin arkea viettämään ja odottamaan seuraavaa mökkiviikonloppua.