Avoparikaijojen Autuus,Kaijasista Kajahtaa,Papukaijojen elämää
Parvi täydentyi muutamia viikkoja sitten kolmella uudella viktoriankaijasella, joista yksi koiras ja kaksi ehkä naarasta. Väriltään he kaikki ovat vihreitä, mikä on ihan hyvä oman parveni kannalta, joka alkoikin olemaan jo sinivoittoinen ja sisaruksia/emot. Uudet linnut viettivät hetken karanteenissa ja pääsivät sitten muiden seuraan. Yllättävän hyvin meni ja tulokkaat ovat jo kuin kotonaan isossa häkissä. Nyt vain täytyy toivoa, että ottaisivat vanhemmista linnuistani itselleen kumppanit ja näin saisin vihdoin jatkettua näidenkin sukulinjoja.
Naamioille on nyt myös pöntöt asennettu. Yhden sinisen parin otin jo erilliseen pesimähäkkiin pöntön kera, naaras oli sen verran kiukkuinen tapaus aviaariossa. Muut pöntöt ovat vielä aviaariossa ja niitä on kyllä tutkittu erittäin tarkoin. Valitettavasti yhden pöntön on hybridipari vallannut ja yrityksessä on nyt saada ne myös eristettyä tuolta aviaariosta, jotta pöntön voisi luovuttaa parempaan käyttöön, kun tuo pari on sellainen, jota ei tule rotuepäpuhtauden vuoksi edes pesittää. Toistaiseksi eivät kuitenkaan ole antautuneet ja koiras ehtii aina varoittaa naarasta ennenkuin pääsen lähellekään pönttöä. Haavittamaan en viitsisi alkaa noita. Eniten olen mielenkiinnolla seurannut violetin naaraan touhuja. Valitettavasti sillä on kumppanina vihreä koiras, joten suoraan ei ole odotettavissa violetteja, vaan vihreitä, joilla on violetti. Mutta hyvä sekin, sillä se on helpompi sitten siirtää siniseen ja sitä kautta saada terveitä ja elinvoimaisia violetteja.
Avoillakin on ollut aika massiivinen sulkasato tänä syksynä, jotenkin tämä kuuma mennyt kesä sai sen aikaan. Edi on kuin pieni piikkisika sulkatuppien töröttäessä päästä ja selästä. Toista avopoikaa vaivaa myös joku, se nimittäin huutaa, huutaa, huutaa ja huutaa. Ehkä siksi, että sen veli hengailee nykyisin mielummin Edin seurassa. Hieman onkin ollut sellaista kutinaa ilmassa, että pesittämiselle voisi olla hyvä hetki, jos vain jaksan tuon toisen veljeksen huutoa kuunnella. Oma mieli on vain pallotellut asian kanssa, jotta mitä tekisi…
Toisaalta nyt tekisi mieli testata tuo kolmen koplan pesintä, joka avojen kohdalla olisi aivan luonnollinenkin juttu ja Loro Parquen mukaan jopa suotavaa. Tätä vaan ei juuri ole tehty ennen, ei ainakaan Suomessa. Jos pesintä onnistuisi, niin seuraava vaihe olisi mihin ne poikaset… Luultavasti ne jäisivät sitten kotiin, kun eihän niistä raaskisi luopua. Ja taas tilaa ei ole niin monelle avolle ennenkuin saisin lämpöeristettyä autotallin, korjattua sieltä sähköt ja tehtyä sinne uudelleen kunnon aviaarion (vanha purettiin pois edelliskesänä). Tilaahan siellä olisi, mutta jotenkin se olisi ”liian syrjässä”, talvisin vielä liian kylmä ilman kunnon eristyksiä ja viallisten sähköjen vuoksi liian pimeä. Mutta ehkä joskus sitten… Ensi kesänä kun kuitenkin pitää ensin laajentaa ulkoaviaariota, rakentaa kaijasille yksi uusi sisäaviaario ja korjata nykyinen lintuhuone. Tekemistä siis riittäisi, kun vaan olisi mielenkiintoa ja motivaatiota.
Kaijasista tuli mieleen, että toistuvasti törmään siihen hyvin tuomitsevaan ihmettelyyn lintujeni määrästä. Ei, niitä ei ole satoja, ei edes puolta siitä. Ja kyllä, niitä voi jonkun mielestä olla paljon, mutta minusta niitä kuuluukin olla isompia parvia. Luonnossa kaijaset ovat nimenomaan parvilintuja, joiden parvet vaihtelevat 10:stä yksilöstä yli satoihin. Ne saavat parvesta seuraa ja turvaa. Koska omatkin lintuni ovat ns. ”villejä”, eivät ole ihmiseen leimaantuneet ja ilmentävät käytökseltään hyvin pitkälle villejä lajitovereitaan, ovat ne mielestäni erittäin tyytyväisiä omissa parvissaan täällä. Lähes jokaisella on oma kumppani, jonka lähes jokainen on saanut itse valita erisukuisista kavereista. Toki on hetkiä, jolloin poikasmäärä nostaa aina hetkeksi päälukua, mutta valikoitujen poikasmyyntien, aikuisten vaihtojen ja luonnollisen poistuman kautta määrää on voinut hallita.
Lisäksi lajeja on kolme ja nämä eivät saa lisääntyä täällä keskenään. Kutakin lajia on n. +-10 kpl, eli keskimäärin 5 pariskuntaa per laji (tunnustetaan, tällä hetkellä viktorioissa ei ole kuin yksi pesivä pari, naamioissa 4 ja ruusuissa 3, loput parit eivät ole joko tuottaneet poikasia, ovat poistettu erinäisistä syistä jalostuksesta tai ovat vielä parittomia). Tällä määrällä olen saanut pidettyä sisäsiittoisuutta kurissa ja tiettyjä värimutaatioita vahvana omissa linjoissani. Eikä näiden lisäännyttäminenkään ole aivan sellaista kuin esimerkiksi koirien, ei oteta vain jotakin koirasta ja naarasta ja laiteta niille pönttöä. Näillä on taipumusta pariuskollisuuteen, mikäli valittu pari on hyvä. Samaa paria en ole kovin montaa kertaa pesittänyt, vaan pyrkinyt aina jatkamaan kasvatusta jälkikasvulla.
Pääosin pesitän lintuja vain itselleni, omaan tarpeeseeni. On kuitenkin välttämätöntä välillä myydä ”ylimääräisiä”, jotta omassa parvessani ei tule sisaruspareja. Ja kun ottaa vielä huomioon, että näitä lintuja ei tulisi pitää yksin ja sisarusparin myyminen samaan kotiin on aina hieman kyseenalaista, on suorastaan onni, että itse pystyn tarjoamaan välillä kahta täysin erisukuista poikasta. Tällä koko kannan sisäsiittoisuus pysyy pienenä ja niiden tulevia poikasia on jälleen helpompi myydä, mikäli koti innostuu itsekin kasvatuksesta.
Aivan samoin Edin tuominen oli harkittu juttu, jotta Suomen avoparien kantaan saatiin erilinjainen naaras. Pojathan ovat kotimaista kasvatustyötä ja Edi sopinee niiden sukuun aivan loistavasti. Joten siksikin olisi niiden suotavaa lisääntyä keskenään, jahka antaisin niille vain pöntön… Avopareja, niin hienoja lemmikkilintuja kuin onkin, on kyllä turhan vähän, jostain käsittämättömästä syystä. Monen ihmisen olen nähnyt haaveilevan jakosta tai amatsonista, mutta jotenkin avojen olemassaolo unohdetaan. Juurikin perheellisille ihmisille voin aivan hyvin, jopa paremmin, suositella avoa jakojen tai hot-3 amatsonien sijaan. Ei se avojen ruokinta tai pito ole mitään sellaista rakettitiedettä, että se tekisi siitä jotain ylitsepääsemättömän hankalaa.
Huoh, tulipa tekstiä tälle päivälle. Vaihteeksi kuitenkin hieman erilaista luettavaa, toivottavasti tästä kuitenkin jollekin oli jotain antia 😉