Hurttia ja Tirppoja

Nyt on se aika vuodesta, jolloin kovat pakkaset ovat tyypillisiä ilmastollemme. Sellaisina päivinä on vain niin ihanaa touhuta lintujenkin kanssa sisällä.

Jakolla tuntuu olevan joku ihmeellinen sosiaalinen kausi menossa, se haluaa osallistua kaikkeen, olla mukana kaikkialla ja kommentoida kaikkea. Mikäli koittaa sulkea välillä sitä lintuhuoneeseen laittamalla ovea kiinni, se kipittää kiireen vilkkaan pitkin lattiaa ja työntää päänsä oven ja karmin väliin jottei oven sulkeminen onnistu. Se myöskin ottaa nokallaan kiinni ovesta ja koittaa avata sitä.

Koska olen nyt pitkään noudattanut ns. kohteliaisuussääntöä Jakon kanssa aina kysymällä siltä haluaako hän itse tulla käsivarrelle enkä ole sitä siihen millään tavoin pakottanut, kädelle nousemiset ovat tulleet helpoiksi. Se nykyään oikeasti haluaa tulla. Se myös itse välillä huutelee: ”Tule, tule, hop!” ja ojentaa jalkaansa, jos en ole käynyt tarjoamassa hetkeen käsivarttani. Toisin sanoen Jako on hyvin kouluttanut minua tiettyyn tehtävään, lintupuuna olemiseen. Ja näinhän se lintujen kanssa pitäisikin mennä, annetaan niille mahdollisuus omatoimiseen tekemiseen.

Papua en edelleenkään voi ottaa kädelle, mutta kepin kanssa olen noudattanut nyt aivan samaa kohteliaisuussääntöä. Ja kyllä, myös Papu on alkanut ojentamaan jalkaansa näyttääkseen halunsa tulla kepille. Käsivarrenkin kanssa se tekee samaa, mutta sillä poikkeuksella, että saatuaan toisen jalkansa käsivarrelle, se tarttuu siihen lujasti ja puree. Siksipä siis teemme tätä nyt kepillä, ihan vapaaehtoisesti en pureta itseäni ja kannusta lintua puremaan.

Papu on kyllä jännä otus tullessaan ihan muutaman sentin päähän naamastani ja tuijottaen suoraan silmiini. Tämä on tilanne, jota en tahdo ymmärtää. Se selkeästi tahtoo jotain, kuuntelee puhettani, lauluani tai vihellyksiä hyvin tarkasti, mutta sen viestintä on hyvin sekavaa. Sen sulkapeite ei ole aina rentona, vaan hieman koholla. Se ei tarjoa päätään rapsuteltavaksi (- on se sitäkin jo muutaman kerran tehnyt kylläkin ja silloin olenkin sen omasta pyynnöstäni kyhnyttänyt sen niskaa). Kunpa tuonne linnun pääkoppaan pääsisi sisälle ja näkisi sen ajatukset!

Jako nyt puhuu, ääntelee ja viheltelee kotioloissa paljon joka päivä. Papu on hiljaisempi – ainakin silloin kun olen läsnä, etenkin puheen suhteen. Monesti kuulen sen höpöttävän paljonkin lintuhuoneen oven ollessa kiinni, kun se ei tiedä minun olevan kuuloetäisyydellä. Alkuun se toivotti minulle ”Hyvää Yö” sammuttaessani lintuhuoneesta valot, nyt se sanoo sen vasta, kun huoneen ovi on sulkeutunut.

Papu on vielä jakomaisen ennakkoluuloinen toisia lintuja kohtaan. Kahdesti liian luottavainen neitokakadu Hupi on joutunut pulaan Papun roikottaessa sitä pyrstöstä tai siipisulista. Onneksi isoimmilta vahingoilta on vältytty. Kaikki ovat oppineet onneksi varomaan Papua. Ainoastaan avoparikaija Edi uskaltaa toisinaan sanoa Papulle, että niin ei sovi tässä talossa käyttäytyä. Jakollakin vei oma aikansa oppia toisten elekieli ja sopeutua isompaan lintuparveen, joten sitä toivon nyt myös Papun kohdalla. Papulla kuitenkin on ollut lintuseuraa, Jako taas on ollut huomattavasti pidempään ainoana lintuna.

Harmaatkin ovat muutaman kerran olleet nokkapokkasilla. Pääosin Jako on herrasmies ja väistää naispuolta, mutta kun hermo menee, niin se menee. Mutta mikä parasta, toisinaan Papu on hakeutunut päivätorkuille Jakon kanssa samaan häkkiin. Häkin ovethan on meillä päivisin auki ja linnut saavat tulla ja mennä oman tahtonsa mukaan omassa huoneessaan. Jakolle oma häkki on hyvin tärkeä, turvallinen paikka. Papun tullessa samaan häkkiin Jako ei aina tiedä miten suhtautua. Onneksi kuitenkin ovi on auki silloin, niin Jako pääsee halutessaan poistumaan, jos alkaa ahdistamaan. Jollain tavalla on kuitenkin hellyttävää katsoa kuinka nämä kaksi keski-ikäsitä harmaata kuitenkin torkkuvat samassa häkissä, vaikka eivät lähekkäin tai edes samalla orrella. Se lajiseuran läheisyys vain on jotenkin niin mukavaa.

Yhtä mukavaa on edelleen kuunnella noiden kahden vihellyksiä, lauleskeluja, hyräilyjä ja juttelua. Päivittäin niillä on oma konserttihetkensä, jolloin tuntuu selkeästi siltä, että ne kommunikoivat keskenään enkä halua mennä siihen väliin muuten kuin kuuntelemalla ja naurua pidättäen. Ne saavat intoa toisistaan ja kilpailevat mitä kekseliäimmistä sävelkuvioista.

Näin täältä tällä erää suihku- ja kylpyhetkeen valmistautuen!