Niin eläinten koulutuksessa kuin niiden kanssa elämisessä on puhuttu usein tunnetilasta, ei vain sen eläimen, vaan myös omistajan, ja sen vaikutuksesta. Mielenkiinnolla olen esimerkiksi seurannut parjauksia Cesar Millanin ”opeista”, mutta niistäkin usein jää pois juuri se oleellinen seikka, eli sen omistajan oma tunnetila.
Jos olet itse hermostunut, ajattelet ettei mikään onnistu, jännität ja suhtaudut muutenkin eläinten seurassa negatiivisin ajatuksin, kaikki nämä välittyvät sinne eläimeen eikä mikään taatusti onnistu. Ns. ”vainoharhat” omistajan päässä saavat eläimetkin ihan sekaisin ja liiallinen hössöttäminen siirtyy eläinten käytökseen epävarmuutena.
Mutta kun omistaja on rauhallinen, päättäväinen ja postiivisella mielellä, asiat usein sujuvat kuin itsestään. Tällaisesta omistajasta myös eläin saa varmuutta, tekeminen on kivaa ja yhteiselo helppoa.
Koirien kanssa olen tämän itse joutunut ihan kantapään kautta oppimaan remmirähjän koiran kanssa. Tilanteita alkoi jännittämään alitajuisesti, oma tunnetila siirtyi tiettyjen omien liikkeiden ja tekojen kautta koiraan, joka vastasi siihen tietysti juuri niinkuin itse pelkäsin: rähisemällä. Joka taas sai minut jännittämään tilanteita entistä enemmän ja pahimmillaan jopa välttelemään mahdollisia tilanteita. Vasta kun hyvän kouluttajan avulla pystyin ymmärtämään jatkumon ja purkamaan tilanteen oman päänuppini ja käytöksen kautta, päästiin hyviin koulutustuloksiin helposti ja nopeastikin. Ja kaikki oli kiinni vain omasta asenteesta ja sen muuttamisesta.
Tämä sama koskee kyllä lintujakin. Ainakin itse huomaan suoraan lintujeni käytöksestä oman käyttäytymisen ja tunnetilani, etenkin jakon nyppimisessä, mutta myös käytöksessä. Sama koskee myös muun perheen tunnetiloja ja lintujen käytöstä niissä. Mikäli itselläni on pinna kireällä, stressaava olo tai muuten negatiiviset fiilikset, Jako taatusti on hermostuneempi (ja nyppii enemmän itseään), Edi-avo välttelee suoraa kontaktia ja villit kaijaset ovat entistä säpsympiä. Kun taas olen rento, hyvällä päällä ja muutoinkin enemmän normaali itseni, ovat eläimenikin sitä eikä ketään stressaa normi arkikaan.
Jakon kanssa tätä käytöstä on enemmän tullut viime aikoina seurattua. Vaikka se nytkin kärsii lievästi pesimätarpeesta, se ei silti käyttädy minua kohtaan mitenkään aggressiivisesti. Ehkä siksi, että sille annetaan myös tilaa ja vapautta valita. Olen myös ansainnut sen luoton, samoin kuin se minun. Vastaavasti mies jännittää, jopa pelkää puremia etukäteen, niin Jako käyttäytyy sen mukaan ja jopa purisi, jos tilanne pääsisi siihen pisteeseen. Luottoa ei ole kumminkaan puolin eikä tilanne tule siitä paranemaan, ellei ihminen itse muuta omaa asennoitumistaan.
Minua Jako on purrut kahdesti. Ensimmäisen kerran omaa tyhmyyttäni ja toinen kerta on edelleen täysin mysteeri. Ensimmäisen kerran aikana Jako ja Edi hieman nokkailivat toisiaan. Laitoin käteni Jakon eteen tarkoituksena pyytää se kädelle ja pois tilanteesta. Purema tuli, ventti käsivarteen. Minä en ollut varsinainen kohde, mutta hyvä tilaisuus. Ja minä opin, että tuollaisissa tilanteissa voin mielummin siirtää Edin pois, se kun ei tuolloin minua pure yhtä helposti. Muutaman päivän jouduin itse rakentamaan päässäni sitä luottoa jakoa kohtaan etten alkaisi jännittämään tilanteita ja muistuttamaan itselleni kuinka tärkeää sen eläimen elekielen lukeminen on.
Toisella kerralla makasin sängyllä katselemassa telkkaria ja Jako kiipesi viereeni. Käteni olivat mahani päällä, käsivarret rentoina kylkien vierellä. Yhtäkkiä harmaa vain tuli ja jäi roikkumaan käsivarteeni. Mielestäni en liikkunut muutoin kuin hengittäen. Syy tälle puremiselle oli täysin mysteeri. Jakokin joutui hetken selvittelemään päätään häkissä, jonne se käskytettiin aika voimakkain sanoin, joutuen menemään sinne ihan itse. Taas muutama päivä oman pään selvittelyä ja luoton rakentamista, jotta ei alkaisi etukäteen itse jännittämään tilanteita eikä toimisi epävarmasti.Pureman pelkääminen on sitä luoton menetystä.
Paljon puhutaan myös ”harmaan hämäyksistä”, mutta niiltä olen toistaiseksi välttynyt nopeiden reaktioitteni ansiosta. Moni jakon omistaja tietää tilanteen, jossa jako tarjoaa niskaansa kyhnytykseen ja hetken päästä koittaa purra. Näitä tulee, pitää vain tarkkailla lintua ja sen eleitä, ja yrittää mielummin lopettaa liian aikaisin kuin liian myöhään. Mielummin niin, että lintu jää kaipaamaan enemmän rapsutuksia kuin pääsisi päättämään itse, että raja ylittyy. Ja omistaa hemmetin vikkelät sormet, jotka ehtivät alta pois.
Myöskään liian hyökkäävä tai omistava käytös lintujen kanssa ei saa olla. Ne eivät ole palvelushaluisia koiria eikä niitä voi oikeastaan pakottaa. Tai voi, mutta linnun henkisen hyvinvoinnin vastaisesti. Tärkeää on kunnioittaa niiden omaa tunnetilaa ja vaistoja, mutta ei silti tehdä siitä rakettitiedettä tai sellaista paapomista, joka stressaa jo omistajaakin. Pitää myös miettiä missä menee se raja, jossa eläinten kanssa touhuamisesta vielä itsekin nauttii. Mikäli ihan perushoito ja lemmikkien pito aiheuttaa omistajalle tai muulle perheelle suurta huolta, jopa pelkoa eläintä kohtaan, sitä ei vähennä rakkaus sitä eläintä kohtaan. Yhteiselon tulee olla kaikille nautinnollista ja tunnetilan kaikilla osapuolilla rento.
On monenlaista omistajaa. Osa tekee hoidosta itselleen, muulle perheelle ja jopa niille eläimille mahdollisimman stressaavaa pelkästä liiasta rakkaudesta. Tätä kyllä näkee todella usein naispuolisilla omistajilla, joilla on jokin pakonomainen ”hoivavietti”, jolla saavat itsensä äärettömään stressitilaan ja näin vaikuttavat myös niihin eläimiinsä. Pienistäkin muutoksista tai poikkeamista stressataan. Eläimillä on tarkat omistajan laatimat aikataulut, joiden muutokset aiheuttavat lisää stressiä. Omistaja rkastaa eläimiään niin, että stressaa näistä stresseistä lisää. Ja kierre on valmis. Pahinta tietysti on, että sillä omistajan stressillä stressataan niiden eläinten lisäksi muutakin perhettä, eikä anneta oikeastaan tilaa kenellekään, paitsi sille omalle stressille, joka kasvaa kasvamistaan.
Toinen ryhmä on omistajat, jotka rakastavat, mutta pelkäävät tai joku muu perheenjäsen pelkää, ja näin yhteiselosta myös ei tule kivaa oikeastaan kenellekään. Tätä olen itsekin joutunut miettimään, sillä meillä jako aiheuttaa pelkoa muissa perheenjäsenissä. Onneksi kuitenkaan lintu ei käyttäydy avoimen aggressiivisesti, mutta jos käyttäytyisi, pitäisi tosiaan miettiä onko rakkauteni eläintä kohtaan niin suurta, että asetan sen perheeni yläpuolelle ja paljonko se pelko hallitsee yhteiseloa. Tietysti nyt jo tämä pelko-momentti aiheuttaa tiettyjä toimenpiteitä. Esimerkiksi jos Jako on lattialla touhuilemassa, mies kävelee sisälläkin turvakengät jalassa säästääkseen varpaitaan. Lapsi ei ota lintua kädelleen mielellään (eikä kumpaakaan, ei lintua eikä poikaa, pakoteta siihen). Jos Jako aktiivisesti hyökkäilisi jomman kumman kimppuun, saisin ihan oikeasti miettiä linnunpidon mielekkyyttä ja sitä paljonko tällainen pelko lisäisi sitä linnun käytöstä, ja onko se hyväksi enää kenellekään. Rakastaa kun voi väärin ja liian paljonkin.
Tällaisen pelkotilanteen käsitteleminen on erittäin hankalaa. Ja on taatusti yksi syy siihen, miksi vastutan lintujen käsinruokintaa sekä yksinpitämistä, joka omalta osaltaan pahentaa linnun käytöstä. Avoja meillä ei pelkää kukaan, koska ne käyttäytyvät kuten lintujen kuuluu (pojat emojen kasvatteja eikä ole käsikesyjä, saavat ihmisseuran sijaan parempaa lajiseuraa, ja ennenkaikkea elävät hyvää linnun elämää, ei ihmiselämää). Yhteiselämä niiden kanssa on äänenkäyttöä lukuunottamatta paljon rennompaa. Jakon kanssa saa tosiaan miettiä siltäkin kantilta, että se saattaa elää hyvin vielä 30 vuotta, minä en. Vaikka olenkin sen ottanut periaatteella, että meillä se asuu lopun ikänsä, saan silti miettiä sitä pidon ihanuutta ja sen hintaa nyt ja mahdollisesti jopa jälkeeni. Onneksi toistaiseksi kuitenkin se on järjestelykysymys, joka on toiminut hyvin eikä kenenkään tarvitse pelätä tai stressata (jopa minä lopetin jo aikaa sitten stressaamisen nyppimisestä, rakas se silti on vaikka kaljunakin).
No tulipas taas pohdittua syvällisiä. Pääpointti kuitenkin oli, että omalla tunnetilallakin on ääretön vaikutus eläinten hyvinvointiin eikä sitä voi korvata liialla rakastamisella. Se, että pitää eläintä eläimenä, ei ihmisenä, on tervettä maalaisjärkeä. Pienet, yksinkertaiset asiat vaikuttavat suuresti. Ja pääasia on, että kaikki nauttivat ja ovat tyytyväisiä yhteiseloon.