Papukaijojen elämää,Vanha Villasukka
Ääh, kuvittelin jo kevään tulleen, mutta ikkunasta katsottuna ei ihan siltä näytä, sillä eilen ja tänä aamuna on lunta taas satanut. Valon määrä sen sijaan on lisääntynyt, linnut kun tuppaavat nyt heräilemään normaalia aikaisemmin, kun ulkonakin on valoista. Ja tietysti Edi-avolla on kolon teko mielessä, sen huomaa syödystä gyproc-seinästä Papu-harmaan häkin alta. Joten remonttia tiedossa, kunhan linnut taas pääsevät muuttamaan mökille eikä pyöri tiellä huonetta tyhjentäessä.
Jako on taas jonkin verran nyppinyt uusia untuviaan. Jotkin uudet päällyssulat rinnassa on kuitenkin saanut olla rauhassa. Mutta tänään on tiedossa, että paljon tulee sulkia lähtemään. On nimittäin reissua tiedossa ja Jako ei edelleenkään osaa olla rennosti autossa. Pitää taas alkaa tekemään paljon matkoja, jotta stressi pienenee. Ja niitähän on tälle kesälle luvassa, kun on messuja, lintupäiviä ja paljon odotettu Barbaran seminaari. Tänään menemme taas eläinsuojeluyhdistyksen lapsikerholle kertomaan papukaijoista ja sinne lähtee meiltä tällä kertaa vain Jako ja Edi. Saa nähdä mitä esim. Waakku tykkää, kun ryöstän siltä morsiammen n. viideksi tunniksi, joka reissuun menee automatkoineen aikaa.
Mutta jotain positiivistakin. Papu nimittäin matkusti olkapäälläni viikonloppuna. Ei purrut, siinä se istui kiltisti ja katseli uteliaana. Mutta kädelle se ei edelleenkään suostu tulemaan purematta. Selkeästi jokin pelottava juttu on käsivarressa miksi siihen ei vaan voi astua. Tätä ongelmaa koitan edelleen saada purettua, kun vielä voi pitää sisällä paksua takkia päällä eikä silloin itseäni satu niin paljoa. Väkisin en koita, lahjomalla ja kannustamalla kyllä. Kuitenkin kepille tuo astuu sujuvasti ja ojentaa itse jalkaa tarjotakseen astumista kepille. Mutta kun kepin vaihtaa käsivarteen, muuttuu rento asento heti jännittyneeksi. Toivottavasti vähitellen saan tuon luoton puolelleni, helpottaisi kovin normaalia elämistä.
Jakohan ei minua ole hetkeen purrut ja könyää aina käden kautta olalle, jos mahdollista. Käskyttää myös sujuvasti, jos en huomaa ojennettua jalkaa eikä herra yletä muutoin. Tuohon kun päästään Papun kanssa, niin olen tyytyväinen. Jako on päässyt myös yli paljaasta ihosta. Nyt astuu ihan sujuvasti sormienkin kohdalle eikä paljas käsivarsi aiheuta pakonomaista ruokkimisrefleksiä tai ähkimistä. Tosin kaipaan myös sitä Jakoa, joka tunkee oksennustaan korvaani… Mutta parempi näin.
Papun kanssa rapsuttelut päivittäin alkaa olemaan jo rutiinia. Niskaa ja päätä tarjotaan ahkerasti suuntaani. Koitan noudattaa kuitenkin samaa mitä Jakon kanssa aikanaan, eli lopettaa mielummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Jospa se luotto ja halu tulla luokseni sitä myötä kasvaa entisestään.
Olen nyt muutamaan kertaan yllättänyt harmaat samasta häkistä. Ei, edelleenkään ne eivät ole läheisiä toisilleen ja istuvat täysin eri puolilla häkkiä (häkin ovet ovat auki aina päivisin ja ovat vapaana omassa huoneessaan). Jako selkeästi pelkää Papua, Papua kiinnostaisi ehkä mennä vielä lähemmäs. Hiljaa kuitenkin hyvä tulee, onhan Jako kuitenkin ollut niin kauan yksin ainoana ja pitää itseään enemmän ihmisenä, että kestää vielä pitkään hyväksyä se oma lajitoveri.
Pari kertaa Edi-avo ja Papu ovat ottaneet yhteen, mutta ilman mitään isompia vaurioita. Edi onkin ainoa, joka ei välttämättä väistä Papua ja se taas ärsyttää rouva Harmaata. Muut pysyttelevät aina turvallisen etäisyyden päässä. Avot ja samassa huoneessa olevat neitokakadut onneksi tietävät, että lentämällä pääsee karkuun, jos ahdistaa liikaa. Harvoin kuitenkaan Papu enää hyökkii, joten siltäkin osin se alkaa sopeutumaan muihin. Tosin kyllä kesäksi on suunnitelmissa edelleen oma ulkohäkki isoille, ihan siihen en luota etteikö Papu muutamaa kaijasta kiinni saisi, niitä kun on niin monta. Tosin katsotaan nyt tuleeko sitä ulkoilukesää ollenkaan tänä vuonna, tällä hetkellä ei juuri siltä näytä.