Joulu meni ja vuosikin vaihtui. Linnut saivat lahjaksi herkkuja ja uusia leluja. Edi-avo teki kaksi munaa, toisen lintuhuoneen lattialle ja toisen pesään, jota sisusti urakalla. Pesässä oleva muna on kuitenkin tyhjä, mutta harjoitelkoot nyt rauhassa ”äitiyttä” ja katsotaan keväämmällä uudestaan tuota pesimistä. Avot rauhoittuivat huomattavasti Kanan muutettua ystäväni luokse ja toistaiseksi tämä tuntuu hyvältä ratkaisulta kaikille linnuille: Kana ei pääse parittelemaan veljiensä kanssa ja Edi saa paremmin keskittyä olemaan ainoa naaras talossa.
Jakosta ja Papusta ei ole tullut mitään sydänystäviä, mutta selkeästi kommunikoivat keskenään ja välillä todella paljon. Oma aikani ei ainakaan käy pitkäksi niitä kuunnellessa 😀 Koitin tässä myös sairastaa. Jako yski, kun minäkin yskin. Jako aivasti, kun minäkin aivastin, Jako niiskutti, kun minäkin niiskutin. Ja joka kerran yskiessäni Papu kopsaisi minua päähän istuessaan tyynylläni sängyssä seuranani. Papu ei vain voi sietää yskimistä, ainakaan minun tekemänä. Silti sen pitää päästä sinne sänkyyn pitämään seuraa 🙂
Jakolla on paljon ollut asiaa Paavolle viime aikoina. Minulla ei ole hajuakaan kuka Paavo on/oli. Ja nyt Jako on rakastunut Arriaan, meidän dobermanniin. Koira nyt ei välttämättä arvosta perässään kulkevasta harmaasta, joka koittaa tarjota niskaansa koiralle rapsutettavaksi tai ruokintayrityksistä. Papu vielä pelkää koiriamme, se kuuluu vienona murinana mitä jakot pitävät. Niin pelkäsi Jakokin aluksi, mutta tottui hyvin nopeasti. Meillä kun ei koirat juuri välitä noista siivekkäistä, joten antaa ajan nyt kulua ja totutellaan rauhassa.
Suurin kunnianosoitus kuitenkin on ollut, että olen saanut rapsuttaa myös Papua. Jakoa nyt saisi päivittäin rapsuttaa, onneksi se nyt kuitenkin on unohtanut pariutumisen kanssani.