Avoparikaijojen Autuus,Kaijasista Kajahtaa,Papukaijojen elämää,Vanha Villasukka
Siinä se sitten olisi, meidän ehostettu ja kasvatettu ulkohäkki lisukkeineen. Avot ovat jo hetken olleet sitä testaamassa ja kohta sinne pääsee ensimmäiset pienemmätkin. Samalla projekti tulee vielä jatkumaan toisella lisäsiivellä. Ja kun viimeisetkin on ulkoistettu, alkaa kotona sisäaviaarioiden ja lintuhuoneiden remontti, jotta jokainen saa vielä lisätilaa. Tuossa kuvassa nyt näkyy lintujn ns. olohuone ja ruokahuone, …
Dobbereiden elämää,Luokittelematon,Papukaijojen elämää
Tulipas käytyä katsomassa Amerikan meksikolaista ihmettä ihan livenä. Kiva show, monessa kohtaa nauroin vedet silmissä. Pitää kyllä todeta, että Millan osaa tosiaan ottaa yleisönsä ja puhe oli juuri sitä maalaisjärjellä ajateltua, hyvin luonnonmukaista toimintaa, jossa ei tarvita teorioita tai hienoja sanoja ymmärtääkseen eläinten toimintaa. Harmi ettei niitä esimerkkikoiria sitten sinne oikein löytynyt, olisin mielelläni nähnyt …
Papukaijojen elämää,Vanha Villasukka
Meillä oli harmaalla hetken aikaa pieni känkkäränkkä-vaihe. Luultavasti ja osittain johtuen tuosta suihkeesta, jonka piti estää nyppiminen. Ei välttämättä itse aineesta johtuva, vaan siitä ettei Jako vain voi sietää suihkepulloja vieläkään. Minä sain tavallaan oman osani siitä kiukusta siten, että yhteistyö ei vain onnistunut, kädelle ei haluttu tulla. Tai sitten se oli jotakin keväthöyryilyjä jakomaiseen …
Papukaijojen elämää,Vanha Villasukka
http://yle.fi/uutiset/papukaija_matkii_mutta_ei_varsinaisesti_kommunikoi/6085419 Mielenkiintoista… Joskin uskallan olla eri mieltä. Kyllä, meillä papukaijat kommunikoivat. Ei aina ihmiskielellä, vaan omallaan. Mutta myös sillä ihmiskielellä. Etenkin Jako on oppinut monia sanoja ja asiayhteyksiä, aivan kuin pieni lapsikin oppii. Tällä tavoin ne ovat oppineet myös ”käskyttämään” minua. Eihän sitä voi vastustaa, jos toinen ojentaa jalkaa kohti ja sanoo: ”Tule tule!” …
Papukaijojen elämää,Vanha Villasukka
Aloitetaan Jakon ruokinnasta. Vihdoin voin sanoa, että tuoreruokaa menee vihdoin alas. Tämä on liki pakkotilanne, sillä aamuisin täytän avojen ja Jakon kupit vain tuoreilla. Pääosin aina jollain vihreällä, keltaisella ja punaisella. Ruoka on aina sisältänyt joko paprikaa tai porkkanaa, hyvin usein myös lehtiselleriä, josta Jako on vihdoin oppinut tykkäämään. Joskus ne saavat sekaan myös pienen …